-----------------------------------
Istuin turhautuneena käytävällä odotellen kellojen soimista. Ulkona oli vielä pimeää ja haluaisin vain takaisin nukkumaan... Dominicin ja minun huoneen yhdistämiseen oli mennyt eilen niin pitkään aikaa, että ehdin tuskin edes nukkua. Minkä ihmeen takia äiti ja isä päättävät aina tehdä remonttia niin yllättäen ja ilman minun lupaani?! Typerää. En minä halua jakaa huonettani kenenkään kanssa. Se on minun! Huokaisin turhautuneena ja katsoin kelloa; vielä 10 minuuttia.
Samassa ulko-ovi avautui ja sisälle tulivat Milo ja hänen kaksi kaveriaan, Mats ja Sam. Suoristin selkäni ja yritin olla mahdollisimman rennon näköinen. Tänään minä menisin puhumaan muille! Todistaisin kaikille, että en minä ole outo!
Päätin kuitenkin ensin hieman kuulostella, että mitkä olisivat tämän päivän puheenaiheet;
"... Joo, ja se zombie, wau! Se oli niin aidon näkönen! Onneks äitillä oli eilen joku mies taas kylässä, niin se ei huomannut että valvoin katsomassa sitä leffaa. Se oli ainakin K-13!" Milo kerskaili Matsin kuunnellessa häntä aivan haltioituneena.
"Eks sua yhtään ärsytä, että sun äitis tuo kokoajan uuden miehen teille?" Sam kysyi hieman koppavana ja käänsi selkänsä Miloon, ettei tämä näkisi hänen ivallista ilmettään.
"Ei. Ja jos sun rohkeutes ei riitä puhumaan zombieista, sä voit mennä pois." Milo vastasi happamana Matsin myöteillessä hänen vieressään.
Sam tyytyi lähtemään paikalta, jättäen Milon ja Matsin nauramaan hänen peräänsä.
"Että toi Sam osaa välillä olla ärsyttävä. Mitä mun äidin asiat edes sille kuuluu!" Milo huomautti itsevarmana.
"Niimpä. Ja varmaan se ei uskaltanu puhua zombieista tai jotain, kun lähti noin rivakkaan." Mats lisäsi ja Milo näytti hyväksyneen hänen mielipiteensä.
Samassa kellot soivat ja Mats kysyi Milolta:
"Mennäänks me?"
Milo katsoi hetken minuun päin ja mietti hetken, että mitä hänen pitäisi vastata.
"Kuule, mee sä vaan jo. Mä tuun ihan kohta perässä." hän vastasi.
"Okei. Meen samalla vaikka kysymään Samilta, että mikä sen ongelma on." Mats tarjoutui ja Milo tyytyi vain nyökkäämään.
Ja niin Mats lähti portaita pitkin kohti 2A luokan ovea heti Serena -nimisen luokkalaisemme perässä.
Sitten tapahtui se, mitä osasinkin jo odottaa. Milo vilkaisi vielä portaisiin nähdäkseen, että kukaan ei nähnyt ja hän kysyi:
"Mites sun sunnuntai-ilta meni? Meil jäi vähän juttu sillon kesken..."
"Mites se... Äiti ja iskä päätti, että Dominic saa muuttaa huoneeseeni, joten remontissa menikin se loppuilta... Entäs sulla?" kysyin vuorostani.
Milo lähti tulemaan luokseni hitain ja hieman aroin askelein.
"Tota, ihan hyvin. Äiti kyseli kovasti, että mistä eilen oli oikein kysymys..." hän sanoi varoen.
"Saanks mä istua tähän?" hän jatkoi sitten varoen.
"Tottakai."
"Hyvä... Niin... Mä jäin vaan miettimään vähän asioita eilen..." hän jatkoi istuen alas.
"Kuten mitä?" kysyin, vaikka osasinkin jo osittain arvata, että mistä oli kysymys.
"No siis... Mä tarkotan niitä asioita, että mitä mä sanoin sillon. Sillon kun sä lähdit." hän takelteli ja katsoi minua selvästi pahoillaan.
"Jaa, kuin?" kysyin, sillä halusin kovasti tietää, että katuiko hän sitä todella.
"Nokun mä olin väärässä." hän aloitti, mutta päätin samantien keskeyttää hänet.
"Ei Draco. Sä et ollu väärässä vaan ihan oikeessa. Mä oon ihan yksin ja muut pitää mua ihan outona. Mut mä aijon korjata tilanteen."
"Ai. No. Miten?" hän kysyi taas hetken hiljaisuuden jälkeen.
"No ensin ajattelin ystävystyä tyttöjen kanssa. Eivät ne voi niin pahoja olla kun annat olettaa." vastasin ja käänsin katseeni pois Milosta. Hän katsoi minua hetken ja vastasi sitten hyväksyvästi:
"Okei. Mutta, nyt pitää mennä tunnille. Opekin tulee varmaan ihan minä hetkenä hyvänsä"
"Mmm. Joo. Mee sä vaan edeltä." mutisin.
"Okei, mut tuut sit kans." Milo sanoi ja nousi ylös.
"Tuun tuun. Mee vaan."
"Nähään sit luokassa." hän sanoi vielä ja lähti harppomaan ylös. Jäin itse vielä keräämään hieman rohkeutta ennen luokkaan menemistä.
Kun sitten lopulta tajusin, että en voisi viivytellä enempää lähdin luokkaa kohti. Opettaja oli juuri tullut, mutta hän ei tainnut huomata, että tulin myöhässä. Kävelin luokan sivussa olevalle yhden paikan riville ja päätin istua sinne.
Olisin tietysti voinut mennä muiden luokse istumaan ja aloittaa projektini ystävystyä tyttöjen kanssa, mutta se tuntui vielä aivan liian hankalalle. Eikä tunnilla saisi puhua... Päätin kuitenkin alkaa kuuntelemaan muiden keskusteluja, sillä tytöt tuskin puhuvat eilisestä zombie -leffasta, tai ainakaan hyvään sävyyn.
"Siis miten niin K-13 leffojen katsominen ilman vanhempien lupaa on oikein? En mä ainakaan katsois ilman lupaa. Kerran jäin kiinni ja jouduin olemaan ilman telkkaria 2 viikkoa." Elene paasasi ja Serena tyytyi vain nyökyttämään hänen sanomisilleen.
"Meillä ei ees oo kahta telkkaria ja iskä ja äiti kattoo aina siihen aikaan telkkaria, joten ei tulis mitään." Isabella sanoi.
"No ei oo mun ongelma jos te ette pysty järjestämään asioitanne niin, että voisitte katsoa hyviä leffoja." Milo huusi takapenkistä.
"En mä ois ees halunnut katsoa sitä." Isabella sähähti ja Milo tyytyi vain naurahtamaan.
"Ei munkaan porukat antas mun olla telkkarin ääressä siihen aikaan." Sam sanoi väliin. Mats katsoi häntä vain halveksuen ja totesi:
"No ei varmaan kenenkään meistä. Se onkin taitolaji, että miten siinä onnistuu. Vai mitä Milo?"
"Mhm, totta. Eikä Sam olis ees uskaltanu kattoa sitä leffaa, saati sitten tytöt." hän viisasteli ja sai Isabellan, Elenan ja Serenan nyrpistelemään neniään. Itse pyrin pitämään vain mahdollisimman neutraalin ilmeen kasvoillani, ettei kukaan saisi vääränlaista kuvaa minun mielipiteistäni.
"Noniin, eiköhän tämä keskustelu saa nyt loppua ja aloitetaan maantiedolla ihan normaaliin tapaan." Lena -niminen opettajamme puuttui väliin. Huokaisin hiljaa mielessäni, että keskustelu oli ohi. Milo olisi saanut varmasti koppavalla käytöksellään koko luokan vielä sekaisin ja sen jälkeen en ainakaan haluaisi olla muodostamassa ihmissuhteita.
"Okei, eli. Nyt otetaan sitten maantiedon kirjat esiin ja luetaan ääneen kappale kerrallaan luvusta 3, missä puhutaan aavikoista." Opettaja neuvoi ja käveli itsekkin hakemaan hyllystä mantsankirjaa.
"Okei, ovatko kaikki nyt sivulla 23? Hienoa. Isabella, sinä voisit aloittaa siitä ihan ylhäältä." hän opasti.
"Mmm, okei." Isabella vastasi ja alkoi lukemaan.
"Aavikoitumisella tarkoitetaan kuivilla alueilla tapahtuvaa maan laadun heikentymistä, mutta sillä ei varsinaisesti tarkoitea aavikoiden leviämistä. Aavikoituminen voi johtua ilmaston luonnollisesta kuivumisesta, mutta monissa tapauksissa ihminen on aiheuttanut aavikoitumista tuhoamalla aavikon laidoilla hiekkaa sitovan pintakasvillisuuden, esimerkiksi viljelemällä ja laiduntamalla." hän luki selvällä ja kuuluvalla äänellä.
"Hienoa Isabella. Sitten olisi Serenan vuoro." opettaja sanoi, kun Isabella oli päässyt kappaleen loppuun. Mitenhän minun tässä oikein kävisi, kun kaikki muut osaavat lukea niin hyvin.
"Jopa 40 % maapallon pinta-alasta on kuivaa aluetta. Kuivilla, eroosioherkillä alueilla elää noin miljardi ihmistä, joista useimpien toimeentulo on riippuvainen paikallisista luonnonvaroista. Köyhien alueiden asukkaiden tietämättömyys aavikoitumisesta johtaa kestämättömään maankäyttöön." Elena luki.
"Hyvä Serena. Tietääkö kukaan muuten, että mitä eroosio tarkoittaa?" opettaja kysyi. Sam viittasi ja sai puheenvuoron:
"Sillä tarkoitetaan maaperän kuivumista."
"Hienoa. Nyt olisikin sitten Elenen vuoro."
"Viljely tuhoaa maaperää usein siten, että pelloksi raivaaminen tuhoaa metsän ja muun maaperää sitovan kasvillisuuden. Kuivuuden sattuessa pellon vilja kuolee, sen maa pölyyntyy ja alkaa kulkea tuulen mukana ehkä tuhoten muuta kasvillisuutta." Elene luki, mutta ei aivan niin selvästi kuin muut tytöt olivat lukeneet. Opettaja huomasi myös muiden tirkumisen ja puuttui tähän:
"Jos kuulen vielä yhdenkään tirskuvan tai käyttäytyvän muuten epäkohteliaasti muiden lukemista kohtaan, poistan kyseisen henkilön heti luokasta ja ilmoitan myös hänen vanhemmilleen."
Tämä onneksi hiljensi muut, mutta sitten opettaja jatkoi:
"Hyvä. Nyt, Dakota, lukisitko sinä tämän sivun loppuun, niin voisimme sitten keskustella hieman lukemastamme."
Kaikki katsoivat minua odottavasti, joten aloin lukemaan, hitaalla ja tärisevällä äänellä:
"Aavikoitumista voi estää kasvillisuutta istuttamalla, kaskiviljelystä luopumalla, suosimalla sitkeitä eläimiä laidunnuksessa, viljelemällä kuivuutta sietäviä kasvilajeja ja vuoroviljelyllä. Luonnollisesti eteneviä aavikoita ei kuitenkaan voi pysäyttää. Aavikoitumista voidaan kuitenkin hidastaa suojelemalla olemassa olevaa kasvillisuutta."
Tiesin muiden vaihtavan katseita keskenään; lukemiseni oli todella takkuista ja epäselvää. Että minun pitikin joutua lukemaan ääneen! Opettaja tietää varsin hyvin, että olen huono lukemaan ja tämä ei auta taas yhtään. Ja jos kerta minun pitäisi lukea enemmän oppiakseni lukemaan, minkä ihmeen takia joudun tekemään sitä luokassa kaikkien aikaan!?!
"Noniin, kiitos Dakota." opettaja keskeytti kuitenkin ajatukseni. Nostin hieman päätäni kirjasta ja vilkaisin taakseni; Elene ja Serena katsoivat minua, mutta Isabellaa ei tuntunut huono lukemiseni kiinnostavan.
Opettaja nousi ylös ja kysyi:
"Noh, mitäs teille jäi mieleen?"
Kaikki muut viittasivat, paitsi minä. Tavanomaista.
"Milo?" opettaja kysyi kuitenkin. Huh, ei sentään alkanut kuulustelemaan, että miten minä en muista mitään vaikka juuri äsken luin aavikoitumisesta.
"Aavikoitumisella ei tarkoiteta aavikoiden leviämistä." Milo vastasi ja hänen äänensä suorastaan huokui itsevarmuutta ja riemua siitä, että hän oli saanut vastata ensimmäisenä.
"Totta. Entäs muuta? Mats?" opettaja jatkoi.
"Mmm... Melkeen puolet maapallon alueesta on kuivaa aluetta." hän vastasi.
"Totta. Entäs Isabella? Mitäs sinä muistat?"
Isabella oli pitkään hiljaa ja vastasi lopulta:
"En muista enään mitään mitä ei olisi sanottu."
"Ei se mitään. Tässä tuli jo ihan mukavasti asiaa. Voisitte kuitenkin lukea vielä kotona uudelleen kappaleen aavikoitumisesta ja selailla vähän seuraavaakin kappaletta, missä käsitellään tulvia."
"Mutta nyt lapset rakkaat on välitunnin vuoro." opettaja tokaisi ja lähti kävelemään kirjahyllylle. Koko luokka hyppäsi ylös ja rynni ovesta ulos, minä viimeisimpänä. Mikä niin kova kiire voi olla, että täytyy tunkea ulos luokasta? Ei se välitunti nyt niin lyhyt ole, että siinä voittaisi kovinkaan paljoa aikaa.
Kun sitten tulin muiden perässä ulos luokasta, sain ensitöikseni nähdä koppavan Isabellan kavereidensa kanssa:
"Isabella, ei se mitään että et osannut vastata. Se oli vain yksi kysymys." Serene yritti piristää ystäväänsä.
"Niin. Kysymyksiä tulee ja menee." Elene yritti myös.
"Mmm. Silti. Ei oo reilua että Milo sai vastata ensin. Mä oisin osannut vastata siihen oikein." Isabella kuitenkin totesi. Muut olivat neuvottomia hänen suhteensa, mutta tiesivät silti, että koulu oli tytölle todella tärkeää. Hänen vanhempansa odottavat hänestä kuulemieni juttujen mukaan lääkäriä, joten varaa töppäillä ei hänen mukaansa sitten ole. Kuitenkin, tässähän ollaan vasta kakkosella!?!
"Ei se mun syy oo jos ope tykkää musta enemmän kun susta." Milo tokaisi ja sai tuimat katseet muilta tytöiltä. Mats ja Sam pysyivät kuitenkin neutraaleina, joten oletettavasti Sam ja Milo olivat saaneet kiistansa sovittua.
"Milo, oo kerrankin hiljaa. Sulta ei kysytty mitään." Elene sähähti ja sai Milon vain hymyilemään tyytyväisenä.
"Ei niin. Teidän ei myöskään oo pakko kuunnella, mä saatoin vaikka puhua Matsille." hän tokaisi ja Isabellan silmät alkoivat muistuttamaan aivan viiruja.
Nyt olisi varmasti tilaisuuteni. Voisin vain mennä Isabellan luokse ja sanoa, että olen samaa mieltä hänen kanssaan. Milo tuskin tulee pitämään siitä, että asetun julkisesti häntä vastaan, mutta jotainhan tässä on tehtävä. Ja jomman kumman puolella minun on kuitenkin oltava. Sydämeni löi varmaan tuhatta ja sataa, kun lähdin kävelemään kohti Isabellaa. Enään muutama askel niin minun pitäisi avata suuni...
Ja tässä sitä ollaan. Nyt, Dakota, avaa suusi ja sano kerrankin jotain järkevää! Ja mielellään sellaisella äänellä, että kuulen itsekkin mitä sanon.
"Älä välitä Milosta. Sillä tuppaa aina välillä olemaan joku asenneongelma." sanoin Isabellalle hänen kohdatessaan katseeni. Yllätyin itsekkin, että miten varmalta kuulostin omien sanojeni mukaan. Isabella katsoi minua hetken arvioiden ennenkuin teki mitään.
"Totta, Milo jaksaa olla rasittava." hän sanoi lopulta, mutta hieman varautuneena. Emme olleet puhuneet varmaan vuoteen ilman koulutehtävää, joten tämä mahtoi olla hänellekkin aika outoa.
"Niin tota, mä tässä vaan mietin, et..." yritin, mutta kuten arvasinkin, sanat juuttuivat kurkkuuni. Isabella katsoi minua hetken kummaksuen, kunnes kysyi:
"Niin...?"
"Äh, eikun mä tässä vaan mietin, että onks teillä mitään ens viikonloppuna? Mä olin aatellut mennä leffaan kattomaan sen uuden Helinkä keijun siipien salaisuus -leffan... Nii mä mietin vaan, et haluisitteks te lähtee mun mukaan?" sain lopulta sanottua ja katumus iski samantien. Näyttäisin aivan pelleltä jos he eivät suostuisi.
"Hmm... Ihan varteen otettava idea." Isabella vastasi pienen hiljaisuuden jälkeen. Kivi vierähti sydämeltäni, niin helpottunut olin. Ehkä tästä tulisi jotain!
"Mun pitää tietysti kysyy viel Eleneltä ja Serenalta, koska me oltiin aluks aateltu mennä kolmisteen ensviikolla, mut eiköhän se käy." hän lisäsi vielä. Kurkkuani alkoi samantien ahdistaa uudestaan, mutta tieto siitä, että Isabella olisi ainakin ollut halukas lähtemään helpotti yksinäisyyttäni heti huomattavasti.
"Joo tottakai." sanoin ja uskaltauduin jopa katsomaan Isabellaa hetken silmiin. Hymy nousi pakostikkin huulilleni kun ajattelin, että minulla saattaisi kohta olla jopa kolme ystävää! Samantien jokin ei-niin-mukava ilmestyi sotkemaan ajatukseni:
"Ai Dakota alkaa kaveeraamaan tulevan lääkärineidin kanssa. Oo varovainen Dakota, ettet jää läksypinojen taakse. Isabella tuskin ehtii kanssasi yhtään minnekkään." Milo tokaisi hieman piikikkäällä äänellä ja en oikein tiennyt, että miten siihen pitäisi suhtautua.
Onneksi Isabella kuitenkin vastasi Milolle ennekuin minä ehdin tehdä mitään:
"Haha Milo, sä sitten osaat olla rasittava. Luuleks sä tosiaan, että mulla ei oo mitään muuta kuin koulu? Ite oot vaan kateellinen kun mulla on parempi keskiarvo kun sulla. Ja saat jättää Dakotan rauhaan." hän lisäsi vielä loppuun ja en voinut olla tuntematta pientä vahingoniloa Miloa kohtaan, sen verran ilkeä poika osasi nimittäin olla.
"Kiitos." sanoin Isabellalle ja pystyin sanomaan sen aivan vilpittömästi. Kukaan ei ollut koskaan koulussa puuttunut minun tekemisten kommentoimisiin.
"Ei mitään, Milo on niin rasittava, että hänelle on pakko sanoa jotain takaisin." hän vastasi ja hymyili.
Samassa Serena nousi myös ylos ja puuttui keskusteluun:
"Kuulimme Elenen kanssa sinun ehdotuksesi siitä leffasta ja me aateltiin, että se vois olla ihan kivaa. Ei olla varmaan koskaan tehty mitään nelisteen." hän lisäsi vielä loppuun. En voinut estää hymyn muodostumista kasvoilleni, vaikka ei siihen tainnut olla mitään hyvää syytä edes, että miksi en saisi hymyillä.
"Hehe, kiva kuulla. Ja jooh, ei olla tehty varmaan mitään koskaan yhdessä. Mutta kertahan se on ensimmäinenkin." totesin ja huitaisin kädelläni samalla yrittäen olla rennon oloinen.
"Mentäskö me päivä- vai iltapäivänäytökseen?" lisäsin vielä, sillä en halunnut keskustelun katkeavan. Ei nyt, kun se kerrankin sujui!
"No mulle kävis iltapäivä hyvin, koska mun täytyy siivota mun huone aamupäivällä. Muuten mun vanhemmat ei anna rahaa siihen leffaan." Serena vastasi ja hymyili leveästi. Samassa Milo nousi kuitenkin ylös ja puuttui taas keskusteluun:
"Ootteks te oikeesti tosissanne? Joku Helinä -leffa? Ootteks te 3 vai 4 vuotiaita?" hän tuhahti.
"Milo hei, ihan oikeesti. Sulje se suus hyvän sään aikana, ettei tartte hakee opea." Serena totesi rauhallisesti ja käveli pois paikalta. Jäin itse seisomaan siihen hieman arasti, sillä minulla ei ollut hajuakaan, että pitäisikö minun seurata Serenaa vai mennä Elenen ja Isabellan luokse. Samassa Milo kuitenkin jatkoi:
"Dakota, mä en ois uskonu et säkin oot joku vauva." hän tuhahti sanat suustaan ja otti ilkikurisen virneen kasvoilleen niiden perään. Että se saikaan sappeni kiehumaan!
"Ai mitä? Onko kaikki vauvoja jotka eivät katso K-13 leffoja, vaan pitävät myös oman ikäisille suunnatuista leffoista?" kyseenalaistin lopulta. Milon katse muuttui ivallisesta halveksivaksi ja pystyin suorastaan aistivan hänen kiukkunsa.
"Aivan se ja sama, että mikä se ikäraja on. Mutta Helinäkeiju, ehkä kamalinta koskaan. Mutta toisaalta, vauvoillehan se olikin tarkoitettu." hän kuitenkin niitti loppuun, oletettavasti hänen ajatuksensa ei ollutkaan niin tehokas kun hän uskoi.
"Juuri niin. Joten annas nyt jo olla." sähähdin ja kävelin Isabellan ja Elenen luokse niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
"Se ei sitten vain osaa lopettaa." Elene totesi kuin olisi arvannut ajatukseni.
"Niimpäniin." Isabellakin täydensi. Tyydyin vain nyökkäämään ja vaihdoin painoa jalalta toiselle. Mistähän minä voisin nyt puhua?
"Tota, vielä siitä leffasta..." aloitin lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen.
"Niin?" Elene kysyi ja hymyili.
"Niin... Ihan sitä vaan, että missä me nähtäis tai siis silleen?" kysyin.
"No siis, tiiäks sä missä Serena asuu?" Isabella kysyi. Vieno puna nousi kasvoilleni pudistaessani päätäni. Olisikohan se ollut asia, joka olisi pitänyt tietää?
"Serena asuu ihan sen Yolo -jätskikahvilan vieressä keskustassa. Niin mä vaan mietin et mehän voitas nähdä siinä kahvilan eessä vaikka kahelta?" hän jatkoi. Koska Elene ei reagoinut hänen sanomaansa mitenkään, päätin vain myöntyä. Äiti tai iskä pääsisi varmasti saattamaan kun kuulisivat, että olisin menossa uusien ystävieni kanssa jonnekkin. Tai Dominic, se ja sama, kunhan vain pääsisin.
"Meil on ollut myös tapana, että yks ostaa popparit ja toinen limut ja kolmas karkit ja niin edelleen. Onks se sulle okei?" Elene jatkoi.
"Juu, kuullostaa hyvältä." vastasin ja Elene hymyili.
"Hyvä. Silloin sitten. Siitä tulee varmasti hauskaa!" hän lisäsi vielä ja hymyili leveästi kaunista hyymyään.
"Aivan varmasti." täydensin ja olisin antanut melkein mitä vain, että olisi jo lauantai. Kerrankin asiat menivät hyvin, enkä meinannut malttaa odottaa, että saisin kertoa tästä kotoa! Kyllä heidän ilmeensä olisivat varmasti näkemisen arvoiset!
----------
Noniin, tässä se nyt on, 10. osa (: Meni taas aika pitkään tän väsäämisessä, vaikka kirjoittamisen aloitettuani tämä sujuikin jo aika nopeasti. Opin myös ottamaan taas vähän tarkempia kuvia osan loppua kohden, joten niiden tarkkuuden korjailuunkaan ei pitäisi enään mennä niin paljoa aikaa. Mutta, nyt päästän teidät kommentoimaan. Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita!
-Sabrina
Kommentit