"Elene tää sun uus huone on ihan yliveto! Säkö tän sisustit?" Isabella kysyi keinahdellessaan edestakaisin lattialle tuodulla patjalla.
"Joo, sain suunnitella tämän ihan itse, mutta isä halusi kuitenkin kelpuuttaa kaiken ensin." Elene vastasi välinpitämättömän kuuloisena. En tiennyt, että millainen Elenen vanha huone oli ollut, mutta tämä ainakin oli aivan yliveto!
"Tää huone on oikeesti ihan sika ihana, oispa mulla samanlainen! Tai edes oma huone!" huokaisin ja katselin ihaillen ympärilleni. Elene vain kohtautti harteitaan ja sanoi, että ei tämä nyt mitään niin ihmeellistä ollut. Hän oli varmaankin aina saanut kaiken mitä oli halunnut, tai ainakin sen, mitä on rahalla saanut. Hänen isänsä huhuttiin olevan todella rikas ja tämän talon näkemisen jälkeen en ollut epäillyt enään yhtään.
"Ihan oikeasti Elene, tarkoitan sitä. Olet niin onnekas kun sinulla on niin ihana koti ja muutenkin kaikki hyvin." jatkoin. Huoneeseen tuli hetkeksi vaivaantunut hiljaisuus ja pysytyin miettimään vain, että mitä väärää olin sanonut. Halusin tietysti korjata tilanteen mahdollisimman nopeasti ja jatkoin:
"Anteeksi, sanoinko jotain väärää? Olen vain niin lumoutunut tästä kaikesta, tämä on kuin satua!"
"Ei, et sanonut mitään väärää." Elene korjasi sitten. Huokaisin helpotuksesta ja hymyilin sitten huojentuneena. En halunnut heti ensimmäisellä tapaamisellani sössiä kaikkea. Olimme juuri tulleet elokuvista ja olimme sitten jäämässä Elenelle yöksi.
Samassa Isabella kuitenkin keskeytti ajatukseni ja jatkoi aiheesta, johon olimme jääneet:
"Elene, minustä hänenkin kuuluisi saada tietää, onhan hän ystävämme."
Huoneeseen tuli taas painostava hiljaisuus, mutta viimekertainen oli aivan huomaamaton tähän verrattuna. Elene ja Isabella katsoivat toisiaan silmiin, kunnes Isabella avasi suunsa:
"En tiedä mitä tarkoitat." hän totesi hieman tylysti, selvästi olettaen. että Isabella perääntyisi. Hän kuitenkin jatkoi:
"Kyllä sinä tiedät. Ja Dakota varmasti ymmärtäisi."
"Toivottavasti ette loukkaannu, mutta en aijo jatkaa tästä aiheesta." hän sähähti, minkä jälkeen tuli taas hiljaista. Miten aivan yht´äkkiä niin mukava ilmapiiri oli muuttunut näin riidanhaluiseksi? En haluaisi olla paikalla kun he riitelevät, saati sitten osa sitä!
Päätin yrittää pelastaa tilanteen, tai ainakin sen, mitä siitä oli jäljellä:
"Okei, jos vaihdetaan aihetta? Elene ei selvästikkään halua kertoa nyt mitään ja se on ihan okei minulle." sanoin ja toivoin tyttöjen kuuntelevan minua. Elene oli ainakin heti puolellani, sillä hän hymyili minulle ja vastasi:
"Kiitos, uskoinkin että sinä ymmärtäisit."
Isabella oli aivan hiljaa, mutta sitten Serena päätti ottaa myös osaa keskusteluun:
"Elene, minusta..."
"Serena, älä sinäkin aloita!" hän parahti ja käänsi katseensa pois meistä. Olin aivan puulla päähän lyöty, mistä ihmeestä täällä oli kysymys? Ilmeisesti Elenellä oli jokin salaisuus, jota hän ei ollut valmis jakamaan kanssani, saati sitten halunnut.
"No se nyt vaan olisi ihan hyvä sanoa hänellekkin." Serena yritti.
"Niin. Se auttaisi kyllä luottamuksen ja ymmärryksen lisääntymiseen." Isabella puuttui taas.
Tässä kohtaa tiesin jo, että kohta mentäisiin karille ja lujaa. Sitä minä en todellakaan halunnut, juuri kun kaikki oli ollut niin kivasti!
"Ihan oikeasti, lopetetaan tämä tässä ja nyt. En halua tietää, että mistä tämä riita johtuu mutta en haluaisi riidellä. Mennään mielummin vaikka ulos?" yritin ja koetin vakuuttaa muut, että minua ei kiinnostanut Elenen salaisuus. Tosiasia oli kuitenkin niin, että olisin kuollakseni halunnut tietää mikä sai Elenen ja muut noin kuohuksiin.
'"Joo, minusta olisi kivaa mennä ulos. Voisit nähdä meidän terassimme. Se on tosin vielä kesken, samoin kuin piha muutenkin, mutta kyllä siellä voi jo aikaa viettää." Elene vastasi. Hymyilin vain tyytyväisenä takaisin, kun Serena ja Isabellakin antoivat siunauksensa ehdotukselleni.
"Joo, minusta olisi kivaa nähdä millainen teidän terassinne on." totesin hymyssä suin. Myös Elene oli palautunut normaaliksi iloiseksi itsekeen. Isabella ja Serenakin tuntuivat tajunneen lopettaa, ainakin hetkeksi.
------------------------------------------------------------------------------
"Vitsi nää kalusteet on hienoja." sanoin Elenelle hymyillen. Elene hymyili pienesti takaisin ja kiitti. Serena vieressäni oli aivan hiljaa ja Isabella taas jutteli Elenen kanssa illan suunnitelmista.
"Serena, onks sulla joku?" kysyin varoen, kun hiljaisuutta oli jatkunut jo ainakin minuutin ajan. Hän huokaisi ja vastasi ääni ppingottuneena yhtä kireäksi kuin kuminauha:
"Ei tässä muuta kuin Elenen käytös. En vain ymmärrä, että miksi hän ei voi luottaa sinuun tässä asiassa.
Elenen pää käännähti salamana takaisin Serenaan ja hän tuijotti häntä varoittavasti. Isabella oli kuitenkin jo saanut suunsa auki;
"Niin. Ei se ole mitenkään hävettävää tai kamalaa Elene, kyllä hän ymmärtäisi."
Elene huokaisi ja sulki silmänsä. Kurkkuani kuristi, alkaisiko hän huutamaan? Tulisiko nyt sitten se kauan pelätty riita? Enkö saisikaan olla enään heidän ystävänsä? Ainakin Elene tuntui suhtautuvan minuun varauksella, kun taas Isabella ja Serena tuntuivat luottavan minuun aivan täysin ja pitävän minua ja yhtenä heidän porukkansa jäsenenä.
"En ihan oikeasti halua puhua siitä nyt. Siitä tulee vain paha olo ja en haluaisi tämän olevan itkuinen päivä. Kerron kyllä Dakotalle, kun vain olen siihen valmis." hänen äänensä vajosi yhä kuulumattomampiin loppua kohden. Pystyin huokaista helpotuksesta, ei hän ollutkaan vihainen, ainakaan kovin paljoa.
"Ymmärrän aivan hyvin Elene, ei sinun tarvitse kertoa minulle mitään sellaista, joka tuntuu noin pahalta. Ei ainakaan nyt, sillä minäkin tahdon meillä olevan kivaa." sanoin hymyssä suin. Isabella ja Serena pyöräyttivät silmiään ja olivat taas hijaa. Joku suuri salaisuus täällä nyt tuntui olevan?
"Kiitos Dakota. Noin viisaalla asenteella sinusta tulee oikein hyvä ystävä meille kaikille. Isabellalle ja Serenalle ei pieni opin ottaminen tekisi pahaa." hän vastasi ja katsoi Isabellaa ja Serenaa hieman toruvana, mutta silti hymyillen. Heidän ystävyydestään näki kyllä, että se oli vahva ja kestävä.
Olimme kaikki hetken hiljaa ja keskityin silloin katsomaan Elenen kotipihaa. Piha oli aika avara, oletettavasti siis aika kesken. Puutarhaa ei näkynyt muuta kuin talon edustalla pieni läiskä, samoni terassi oli aika pieni, vaikka olikin todella hieno. Kalusteetkin olivat varmasti todella kalliita. Mitähän kummaa hänen isänsä teki työkseen?
"Hei, mille kuullostais jos mentäs kiipeilemään vähän?" Serena kysyi rikkoen hiljaisuuden.
"Juu, kyllä se mulle käy. Mun iho on kuitenkin niin herkkää, että tässä istuskelu ei tee sille kamalan hyvää." Isabella vastasi ja katsoi kysyvänä Eleneen.
"Mm, en ole kamalan hyvä kiipeilemään, mutta kait sitä kokeilla voi." hän vastasi ja katseli taivaalle. Odottavat katseet kääntyivät minun puoleeni, vaikka kaikki varmasti jo tiesivät minun suostuvan.
"Mennään ihmeessä, en ole aikoihin ollut missään leikkimässä ja kiipeilemässä." vaahtosin kun nousimme ylös ja lähdimme kävelemään talon taakse.
------------------------------------------------
Ilta oli alkanut jo pikkuisen hämärtymään ja kaikki muut olivat kiipeilystä innoissaan, paitsi Elene. Hän oli kovin hento, eikä meinannut jaksaa roikottaa itseään puolista, minkä takia hän oli enemmänkin keskittynyt katsomaan.
"Kokeile nyt, Elene!" Isabella kannusti kun Serena meni jo pitkällä. Itse päätin aloittaa toisesta päästä ja lopettaa ennen Eleneä, että hän saisi harjoitella.
"Mua pelottaa." Elene parkaisi kiivetessään puolia ylös.
"Ihan turhaan, jalat vaan irti puolista ja pidät käsillä tiukkaan kiinni." Serenakin ohjeisti.
Ja niin Elene teki, kuitenkin huonolla menestyksellä.
Hän läsähti maahan parkaisten tuskastuneena:
"AU!"
"Sattuiko sinuun?" kysyin kun näin hänen vajoavan maahan jalkaansa pidellen.
"Joo..." hän sai vastatuksi kyynelten seasta.
"Pahasti?" Serena kysyi vuorostaan. Tyttö ei kuitenkaan vastannut nyyhkytyksen seasta.
Me kaikki kolme tiputtauduimme alas ja lähdimme tulemaan nyyhkyttävän Elenen luokse. Hän istui maassa kädet jalkojensa ympärillä, mutta näytti muuten olevan ihan kunnossa fyysisesti.
"Ooks sä okei?" Serena kysyi varovasti saaden tytön pudistamaan päätään. Mietin kuumeisesti, että miten tällaisessa tilanteessa kuuluisi toimia? Kyllä minulle oli varmasti joskus kerrottu! Kaikki me kuitenkin nyhväsimme paikallaan, kunnes Elene päätti alkaa puhumaan.
"Haluan isän tänne." hän totesi topakasti kyyneltensä seasta. Samassa kyseinen idea tuli myös minun mieleeni, Elenen isähän oli kotona huoneessaan töitä tekemässä!
"Minä menen hakemaan hänet." totesin ennenkuin kukaan muu ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Kaikki tuntuivat hyväksyvän idean, joten jähdin juoksemaan ovelle.
Juoksiessani aloin vihdoin miettimään, että missähän tarkalleen ottaen Elenen isä mahtoi olla? Heidän talonsa koosta päätellen hänellä saattoi olla työhuone vaikka missä. Makuuhuone oli ainut, jonka paikan tiesin, joten päätin aloittaa sieltä.
Jep, ensimmäisellä oikein. Elenen isä istui komeella pöytänsä luona niin keskittyneesti että ei edes huomannut minua.
"Elene satutti jalkansa..." sanoin hieman arasti, kun hän ei tuntunut huomaavan minua.
Hän hätkähti ja sulki äkkiä kaikki välilehdet, mitä hänellä oli koneellaan.
"Oletkos koskaan kuullut, että ovella ollessa koputetaan?" hän kysyi kireästi.
"Mmm, anteeksi... Koputin, mutta kukaan ei sanonut mitään." selitin nopeasti ja tunsin pientä pelkoa vatsani pohjassa. Miksi hän suuttui noin paljon? Sitäpaitsi, Elene oli satuttanut itsensä, eikö se haitannut häntä yhtään?
"Joten päätit vain kävellä sisään?" hän jatkoi kuulusteluaan.
"No, minun oli pakko löytää sinut." totesin ja tunsin kiukun kihisevän sisälläni, mikä kumma hänellä oikein oli?
"Ja mikähän on niin tärkeää?" hän kysyi huokaisten.
"Sanoin sen sinulle aivan ensimmäisenä." totesin koppavana hänen kävellessään luokseni.
"Ensin tulet kutsumatta huoneeseeni ja sitten alat näsäviisastelemaan? On sinulla kyllä otsaa. Eivät taida vanhempasi pahemmin kasvatuksesta välittää." hän sähisi. Nyt minuakin alkoi suututtaa, mikä tätä miestä oikein vaivasi? Elene odotti häntä itkien alhaalla ja hän ei osannut muuta kuin haukkua vanhempiani ja minua.
"No ei oma huolesikaan Eleneä kohtaan ole kovinkaan ihailtavaa." suustani pääsi ennenkuin ehdin edes harkita koko asiaa. Hän katsoi minua kylmästi ja pystyin kyllä kuvittelemaan siihen myös inhoa.
"Mitä oikein tarkoitat?" hän kysyi kylmällä äänellä.
"Sitä vain, että Elene loukkasi itsensä ja odottaa pihalla että tulet hänen luokseen." vastasin ja lähdin kävelemään ulos, Elenen isä perässäni.
Saavuimme pihalle missä alkoi toden totta olemaan jo hämärää.
"Mikä hätänä?" Elenen isä kysyi päästessään tyttärensä luokse.
"Löin jalkani ja sitä sattui, mutta se on nyt jo parempi." hän vastasi isänsä kysymykseen hiljaisena.
"Mitä tapahtui?" hänen isänsä kysyi taas katsoen vuorollaan jokaista meistä vuorollaan, antaen katseensa viipyä etenkin minussa.
"Kiipeilimme ja Elene tipahti." Isabella vastasi ja silitti Elenen kättä.
"Jaa, noh ehkä on kuitenkin parempi, että te tytöt menettekin tänään kotiin ja me jäämme Elenen kanssa seurailemaan hänen jalkansa vointia." hän sanoi sitten ja samassa Elene ponkaisi pystyyn.
"Isä, minähän sanoin että olen ihan okei. Se vain tärähti ja siihen sattui. Se helpotti jo sillä aikaa kun Dakota oli hakemassa sinua." hän sanoi ja alkoi taas itkemään.
"Me voimme olla rauhassa loppuilta ja jutella vain Elene huoneessa ja auttaa häntä jos hän tarvitsee apua." Serena ehdotti varoen. Elenen isä kuitenkin pudisti päätään ja katsoi Eleneen:
"Olen sinun isäsi ja isänäsi sanon myös miten teemme. Jos minä sanon, että tytöt eivät voikkaan olla tänään asia on myös niin. Lähden soittamaan heidän vanhemmilleen:" hän totesi kylmän rauhallisesti ja lähti kävelemään ovelle päin, mutta sitten Elene sihahti jotain:
"Minä VIHAAN sinua. Olisipa minulla äiti, niin ei tarvitsisi kääntyä tuollaisen hirviön puoleen."
Elenen isä kääntyi salamana ympäri ja katsoi tyttöään silmissään puhdasta vihaa.
"Anna olla viimeinen aika kun puhuttelet minua tuohon sävyyn nuori neiti, varsinkaan ystäviesi aikaan. Ja mehän olemme myös sopineet, että äidistäsi ei puhuta. Nyt ystäväsikin tietävät sinun häpeällisestä tilanteesta." hän vastasi ja katsoi häntä kylmästi.
"Luulitko sinä muka todella, että he eivät alkaisi koskaan ihmettelemään, että missä minun äitini on? Tottakai mun kaverit tietää!" Elene sihahti ja sai isänsä leukapielet kiristymään.
Seurasin riitelyä aivan lamaantuneena vierestä. Tämäkö se salaisuus oli, jota Elene ei ollut halunnut muiden painostuksesta huolimatta kertoa. Elenellä ei siis ollut äitiä? Mitä tämä sitten mahtoi käytännössä tarkoittaa? Olivatko vanhemmat eronneet? Vai oliko Elene adoptoitu? Pyörittelin näitä kysymyksiä hetken päässäni, kunnes päätin palata maan pinnalle seuraamaan, että mihin tässä päädyttäisiin.
"Elene, nyt sinä pyydät anteeksi ja menet omaan huoneeseesi rauhoittumaan. Iltapalastakaan on turha haaveilla ennenkuin olet keksinyt keinon hyvittää sanomasi. Lähden nyt soittamaan tyttöjen vanhemmille, että olet loukannut jalkasi ja siitä johtuen yökylä ei nyt onnistukkaan. Olikos ne puhelinnumerot jääkaapin ovessa?" hän kysyi vielä loppuun. Elene tapitti isäänsä inhoa katseessaan ja sylkäisi ryöpyn haukkumasanoja ilmoille:
"Sä oot ihan kauhea hirviö, en voi tajuta että miten tuollainen sika on ikinä omistanut ystäviä jos toimit näin."
"Elene, nyt olet aivan hiljaa!" hän huusi ja me kaikki tiesimme, että Elene olisi varmasti pulassa meidän lähdettyämme.
"Sä olet maailman kamalin ihminen!" Elene huusi niin kovaa kuin jaksoi. Hänen isänsä laittoi kädet korvilleen ja kääntyi poispäin tyttärestään. Tämän jälkeen hän ihan oikeasti lähti sisälle, luultavasti soittamaan koteihimme.
Elene kääntyi meihin päin ja kävelin hänen luokseen pahoitteleva ilme kasvoillani.
"Anteeksi äskeinen, ei teidän olisi tarvinnut olla todistamassa tätä." hän sanoi hiljaa surullisena. Katsoimme kaikki häntä surkeina, kun kyyneleet vierivät hänen poskillaan.
"Ei se mitään, Elene." Isabella rikkoi hiljaisuuden.
"Niin. Ei se sun syytäs ollu, et sä mitään tehnyt." Serenakin täydensi.
"Kiitti kaverit, ja Dakota, nyt sä sitten tiedät. Toivottavasti sä et levitä tätä kellekkään, tää on aika vaikea asia mulle." Elene mumisi katse varpaissaan. Katsoin häntä ja vastasin:
"Elene, en tietenkään kerro kellekkään mitään tästä."
"Kiitos." hän vastasi ja hymyili minulle.
"Ootko sä Elene muuten saanut mitään uutta tietoa sun äidistäs?" Serena kysyi varoen kun Elene näytti jo hieman rauhallisemmalta.
Samassa tyttö kuitenkin purskahti taas sydäntä särkevään itkuun ja pudisteli vain päätään. Mietin kuumeisesti, että miten voisin helpottaa hänen oloaan, mutta sitten Serena alkoi kertoa minulle, että mistä tarkalleen ottaen oli kysymys:
"Elenen äiti jätti Elenen ja hänen isänsä kauan sittä, Elene oli alle vuoden vielä silloin. Hänen isänsä on poistanut kaiken häneen liittyvän Elenen elämästä, eikä hän edes tiedä äitinsä nimeä, saati sitten missä hän on. Hänen isänsä ei suostu vastaamaan mihinkään häntä koskevaan kysymykseen ja suuttui kamalasti kun sai meidät kerran kiinni tutkimasta Elenen äidistä johtolankoja. Hän vannotti Elenen pitämään salaisuuden äidin lähdöstä ja kielsi myös tietojen etsimisen."
Mietin kaikkea kuulemaani hetken aikaan aivan puhtaasti järkyttyneenä. Elene ei siis tiennyt mitään äidistään? En voisi edes kuvitella, että millaista se on.
Harkitsin tarkkaan, ennenkuin päästin seuraavan lauseen ulos suustani:
"Mitä jos yrittäisimme uudestaan? Nyt meitä on yksi enemmän ja löytäisimme varmasti jonkin vihjeen siitä, että mistä sinun äidin voisi tavoittaa."
Serena ja Isabella vilkaisivat toisiinsa ja nyökkäsivät hyväksyvästi idealleni. Nyt me kaikki vain odottelimme Elenen vastausta asiaan.
"Oikeesti, oisiks sä valmis auttamaan mua? Vaikka mun isä on tuollainen?" hän henkäisi ihastuksissaan. Nyökkäsin vain ja hymyilin hänelle rohkaisevasti.
"Oi, olisi ihanaa vihdoin saada tietää, että kuka äitini on, miksi hän hylkäsi minut ja missä hän on ja mitä hän ajattelee minusta." hän jatkoi ja pieni hymy nousi hänen itkuisille kasvoilleen, kunnes hän taas vakavoitui:
"Tuskin me löydämme mitään, emme me viimeksikään löytäneet." hän sanoi hiljaa ja kyyneleet alkoivat taas valumaan tasaista tahtia.
"Älä itke Elene, olen aivan varma, että löydämme äitisi ja saamme vastaukset kysymyksiisi." sanoin äkkiä ja hymyilin hänelle rohkaisevasti. Sisälläni kuitenkin kuohusi epävarmuus, sillä eihän meillä ollut mitään takuuta hänen mahdollisesta löytymisestään.
--------------------------------------------------
Noniin, sellainen osa tällä kertaa. Yritän saada seuraavaa osaa tässä tämän kuun puolella aloitettua jos koeviikon lähestyminen vain sallii (: Kommenttia olisi taas mukavaa saada, niin risuja kuin ruusujakin.
- Sabrina
Kommentit