Noniin, sain nyt sitten aikaan kirjoittaa tämän ekan osan. Nää ekat osat tuppas mun kirjotuksissa olemaan samaa kaavaa toistamia, päätin tehdä tästä vähän erilaisen jo heti kättelyssä. Kommentti olisi toivottua, jotta osaan kehittää tätä parempaan suuntaan. Muutamat kuvat saattavat myös olla hiukan erikokoisia, mutta toivottavasti ne eivät pahasti häiritse. Nyt päästän teidät kuitenkin tutustumaan uuteen tarinaani. Paljaan pinnan varoitus! (;

Maustoin possunkyljyksiä ja hyräilin Madonnan Like a virgin -kappaletta radion tahdissa. En muista, koska jaksoin viimeksi panostaa näin paljon ruokaan. Eric söi nykyään lähes päivittäin ulkona, joten minun täytyi tehdä ruokaa vain itselleni. Tänään oli kuitenkin tiedossa poikkeus, lähetin aamulla Ericille viestin, että tulee suoraan töistä kotiin.

Kappale vaihtui, Voicen kanavan valtasi nyt Paramore. En ollut koskaan sen kummemin pitänyt Paramoresta, mutta kyllähän se meni. Brick by boring brick oli kyllä ihan hyvä, videokin mieleenpainuva. Havahduin jälleen tälle planeetalle, possu piti kääntää. Ruuan palaminen tästä nyt puuttusi, Eric oli muutenkin viimeaikoina ollut kireä.

Päätin sysätä negatiiviset asiat mielestäni, ja keskittyä Hayleyn ääneen. Joku sentään osaa laulaa, toisin kuin minä. Otin joskus pikkutyttönä laulutunteja, tuloksetta. Kun tapasin Ericin, maailmani mullistui täysin. 5 viimeisintä vuotta oli kulunut kuin siiviillä. Kun Ericin kanssa aloimme 15 vuotiaina seurustelemaan, tiesimme jo molemmat mitä haluamme elämältämme. Olin aina ollut kiinnostunut taiteesta, mutta salaa haaveilin tiedealan haasteista. Olin kuitenkin vasta 20, melko nuori moisille markkinoille, eikä minua varmasti otettaisi tosissaan. En ole käynyt edes yliopistoa. Eric sen sijaan haaveili omista yrityksistä, mutta jostain se työnteko oli aloitettava. Urheilujoukkueen maskottina toimiminen oli Ericin mukaan kuitenkin ärsyttävää, enkä kyllä suoraansanottuna ihmettele.

Lopulta ruoka oli valmis, etuajassa kuitenkin. Toivottavasti se ei ehtisi jäähtyä aivan täysin, kylmä porsaankyljys ei ainakaan minua houkuttanut. Katsoin kelloa, 18.30. Eric sanoi olevansa noin 18.45 kotona, ehtisin tehdä jotain ennen sitä.

Päätin tehdä jotain järkevää, en muista koska olisin viimeksi siivonnut. Pöydälle oli pinttynyt inhottavia rasvaisia tahroja, siivoaminen ei ollut se minun juttuni.

Tahdoin talon loistavan puhtauttaan tänään, mutta tiesin siivoamisen olevan jo liian myöhäistä. Laitoin vessan kuitenki etusijalle. En ymmärrä, miten täällä voi kukaan käydä, täällä on siivottu viimeksi varmaan kuukausi sitten...

Kuulin oven kuitenkin oven käyvän:

"Rosalie? Olen kotona."

"Olen täällä vessassa, siivoan. Tulen ihan kohta!"

"Mm, joo... Hain muuten postin."

Niin tietysti, varmasti pelkkiä laskuja.

Jep. Taas se alkaa.

"Oletkos muuten töitä etsinyt? Tuli taas uusi lasku...."

"En tänään, aloitin uuden taulutilauksen."

"Jaa... Maksetaanko siitä hyvin?"

Kuulin ärtymyksen Ericin äänessä, siitä ei voinut erehtyä.

"Ei mietitä sitä nyt, jooko? Syödään mielummin ennenkuin ruoka jäähtyy."

Eric hymyili ja nyökkäsi. Annoin käteni viipuä hänen poskellaan, että rakastinkaan tätä miestä.

"Miten töissä muuten meni? Onko ylennyksestä ollut jo mitään puhetta?"

"Samaa roskaa kuin ennenkin, pomo kyllä jaksaa pompottaa kun mikäkin. Eikä siitä ylennyksestäkään kyllä sen kummemmin ollut puhetta, kuulin vain kun Mark mainitsi asiasta. Toivottavasti se hemmetin työnteettäjä näkee, kuka siellä raataa ja hyppii niska limassa."

Hienoa, ei sielläkään mitään positiivista sanottavaa. Mitä tässä nyt keksisi, ilmapiiri laskee satasesta nollaan muutamassa lauseessa tätärataa.

Eric vaikutti kuitenkin miettelijäältä. En ymmärrä, ihankuin välillemme olisi muodostumassa jonkinlainen muuri. Olisiko ne kihlat kuitenkin hyvä ottaa puheeksi? Vai olisikohan sekin liian ahdistavaa? Asian pohtiminen aiheutti kuitenkin minulle aina migreenin.  Olin kokonaisen vuoden pohtinut tätä asiaa, siitä saakka kun muutimme yhdessä Barnsleyyn. Työttömyyttä täällä riitti, mikä loi vähän huonoa mainetta. Äh, taas ajatukseni harhailevat. Kai annan niiden kihlojen olla, taas kerran...

"Nostetaan nyt kuitenkin malja tälle päivälle. Tehdään siitä omanlaisemme ja mukava!" tokaisin Ericille iloisemmin, yrittäen saada ilmapiiriä paremmaksi. Eric kuitenkin vain hymyili ja kohotti maljan sanomatta mitään. Maistoin valkoviiniä, ei hassumpaa. Yleensä en pitänyt viinistä, yritin vain saada ruuan onnistumaan. Ericin kotona oli vanhemmilla aina viiniä ruuan kanssa, en ikinä oppinut ymmärtämään moista. Eric kuitenkin piti ajatusta luontevana, joten miten vain.

Ruokailu jäi kuitenkin jotenkin ankeaksi, mietin tiskatessani. Onkohan Ericillä jotain huolia? Vai olenko minä vain sekoamassa? Huokaisin. Rakennan varmaan vain liian korkeita tavoitteita, ei kenenkään elämä voi olla ruusuilla tanssimista. Alkoi vain olla ikävä sitä Ericin rakastavaa katsetta, jossa olin viimeisimmät 5 vuotta kylpenyt. Ehkä seurustelu muuttuu kuitenkin pidemmän ajan kanssa aina tälläiseksi. Ehkä se on yksi syy avioliittojen yleisyyteen?

Ei, nyt pitäisi saada nämä inhottavat asiat pois mielestä. Miten voin odottaa parempaa ilmapiiriä, jos olen itse tälläinen kiukkupussi. Toivoin viileän suihkun rauhoittavan mieltäni. Omenantuoksuinen shampoo valui hartioiltani viemäriin. Arjen luksusta, tuoksuvat shampoot. Olin aina pitänyt omenoista. Ne toivat mieleeni syksyn, luonnon värit ja tuoksun. Omenapiirakat olivat myös yksi suosikkiherkuistani, voisi sellaisen taikoa taas jokupäivä...

Kaiken tämän ajatusmyrskyn keskellä olin kuitenkin täysin tietämätön Ericin puuhista:

"Kyllä kyllä, ei enään kauaa. Minä lupaan. Hei, maltas nyt. Huomenna. Ihan oikeasti, minä lupaan. Nähdään silloin."

Eric oli vastaavan tunnemyrskyn keskellä, aihe oli vain hiukkasen eri. En tiedä miten tämän sanoisin hänelle, hän mietti hiljaa huolissaan sängyllä makoillessaan.

Aurinko valaisi Hardwickin ja Brewerin pihan. Se tunkeutui nukkuvan parin ikkunasta sisään, antamatta armoa väsyneille silmille.

"Mmm... Eric? Miksi et sulkenut verhoja illalla?" mumisin hiljaa tuskautuneena kääntäen kylkeään. Eric ei ollut sen iloisempi, työpäivä odotti.

"Älä mene, nukutaan tää päivä... Kyl sä nyt yhteen vapaapäivään oot oikeutettu..."

"Rose kulta, jollain se leipä on tähän taloon hankittava. Ja minä oikeasti haluan sen ylennyksen. Sinäkin voisit jatkaa sitä tauluasi tänään." hän tokaisi noustessaan sängynreunalle istumaan venytellen. Huokaisin tuntiessani sängyn nytkähtävän, Eric oli noussut. Kuulin hänen menevän suihkuun. Päätin nukkua vielä muutaman minuutin...

Kun heräsin, kello oli jo yli puolenpäivän. Päätin hemmotella itseäni pienellä kylpytuokiolla. Kaadoin ammeeseen runsaasti kylpyvaahtoa, kuplia leijaili ympäriinsä. Ihailin niiden värejä ja annoin itseni nollautua täysin.

Vaahtokylpy virkisti kummasti, joten palasin petaamaan sängyn. Lakanatkin voisi kyllä vaihtaa, mutta ei tänään... Auringonpastekin vaihtui syksyiseksi tihkusateeksi.

Päätin jatkaa maalaustani, ihan Ericin mieliksi. Jos se ressukka raataa kaikki päivät töissä, miksen minäkin jaksaisi maalata yhtä taulua loppuun. Katselin ympärilleni, maalausnurkkaus oli enemmän kuin ankea. Voisin alkaa säästämään maalauksista hiukan rahaa sivuun, niin saisin tätä ehostettua vähän enemmän inspiroivaksi. Toisaalta, Eric toivoi minun varmasti menevän ennemminkin kunnontöihin, kun keskittyvän tähän. Minkäs teet. Muutaman tunnin maalaamisen jälkeen kuulin kuitenkin auton ajavan pihaan, se oli Eric.

Juoksin pihalle hänen kaulaansa. Eric hymyili ja halasi.

"En minä tähän tyydy..." kuiskasin ja suutelin häntä. Eric virnisti. Hän otti kädestäni kiinni ja vei yläkertaan makuuhuoneeseen.

Kaaduimme sängylle edelleen toisissamme kiiinni. Pitkästä aikaa sain tuntea hukkuvani suudelmiin ja rakkauteen...

Kaiken lakanoiden pöllyämisen lopuksi Eric jäi vielä nukkumaan. Hyvä vain, että nukkuisi. Työt kuitenkin olivat raskaita ja yöunet vähäisiä.

Itsekin puin yövaatteet päälleni ja palasin maalaukseni pariin. Edistyminen tuntui kuitenkin minimaaliselle, mutta pakko mikä pakko. Ehkä tämä vielä joskus tulee valmiiksi...

Auringonlaskun alkaessa hahmottua kankaalle, Eeric tuli viereeni. Hänkin oli näköjään saanut aikaiseksi laittaa yövaatteet päälleen.

"Rosalie... Meidän pitäisi vähän puhua..." Lopetin maalaamisen sillä sekunnilla.

Tunnistin tuon äänensävyn. Nyt ei ollut kiva keskustelu tiedossa.

"Jooh. Käyn vaihtamassa vaatteet. Tuun sitten alakertaan?"

"Jooh...."

Kaivoin vaatekaapin laatikoita yrittäen löytää puhtaita vaatteita. Pyykinpesu ei ollut vahvuuteni ja tein sitä niin harvoin kun mahdollista. Mitähän Eric aikoi sanoa? Olenkohan minä tehnyt jotain? Vai hän? Äh, mitä minä sitä tässä pohdin. Minun ei tarvitse kuin mennä alakertaan ja kuunnella, niin se selviää.

Mitä lähemmäs tulin alakertaa, sitä enemmän mahaani väänsi. Tiesin kyllä, että nyt ei ollut kiva keskustelu tiedossa. Huokaisin jälleen.

"Sinulla oli asiaa?"

"Joo... Istuisitko vaikka alas?" Eric sanoi ilme aika vakavana.

En pidä tästä.

"Niin... Minulla on tässä viimeaikoina ollut nyt kaikenlaista tässä, kuten olet varmaan huomannut..." Eric alkoi mutisemaan.

"Jooh olen, mutta mentäisiinkö jo suoraan asiaan? Tiedät, etten pidä tälläisestä kiertelystä ja kaartelusta." En voinut uskoa, että äsköiset asiat sanoin minä. Olo oli ontto ja minut valtasi tunne, että en haluaisikaan kuulla mitä on tekeillä.

"Niin siis tuota..."

Ahdistus näkyi Ericistä jo selvästi. Vatsaa väänsi, poskia kuumotti.

"Sano nyt..." kuiskasin ja katsoin häntä silmiin. 

"Okei. Rose... Mulla on toinen nainen."

Paniikki valtasi mieleni. Olin varmasti kuullut väärin. Ei Ericillä voisi olla toista, minähän olen hänen ainoansa! Ollut viimeisimmät 5 vuotta...

"Mitä!?!"

Eric oli kuitenkin ihan hiljaa. Hän käänsi katseensa eteenpäin ja odotti kaiketi minun sanovan jotain.

Koska en kuitenkaan sanonut mitään, hän alkoi puhumaan.

"Tapasin Claudian töissä kaupungissa. Aluksi välillämme ei ollut mitään, mutta kun se alkoi syntyä, ei sitä voinut enään pysäyttää. Meidät oli selvästi tarkoitettu yhteen..."

En pystynyt kuin hengittämään. Puolet Ericin selityksestä meni täysin ohitseni, olin kuullut aivan tarpeeksi. Auoin suutani kuin kala kuivalla maalla ja tunsin kyynelten puskevan silmiini. En jaksanut edes vastustella, vaikka normaalisti en halua itkeä. Poskeni kuumottivat ja minua huimasi. Eric halusi erota. Hän rakasti toista.

Eric sen sijaan piti pokerinaamansa, mikä sai pinnani palamaan totaalisesti. Hän sanoi, että rakastaa toista ja on kuin se olisi multaa kukkapenkissä, itsestäänselvää.

"Miten helvetissä sinä saatat!?! Tuhota kaiken mitä meillä oli? Mitä nämä viimeisimmät 5 vuotta sinulle merkkaavat, vai oletko katsellut muita kaiken aikaa?!"

Annoin huudon ja itkun tulla. Itsehän hän sitä kerjäsi ja hänen syytähän se oli. En minä ollut se petturi.

"Rose, rauhoitu."

"RAUHOITU!? JUURIHAN SINÄ TUHOSIT MUN KOKO ELÄMÄNI?! JA SITTEN PITÄISI RAUHOITTUA. SINÄ SENKIN SIKA..!" huusin ja huidoin. Eric otti askeleen taaksepäin, hän ei selvästi ollut odottanut mitään tälläistä. Se sai itkuni ja pahan oloni lisääntyvän entisestään.

"En minä tätä halunnut. Caludian ja minun välillä oli kuitenkin aivan uudenlaista kemia..."

"ÄLÄ ALA KERTOMAAN RAKKAUSELÄMÄSTÄSI. EN HALUA KUULLA SIITÄ ENÄÄN SANAAKAAN!"

Eric alkoi myös hermostua. Sota tästä taitaisi todella tulla.

"Kuules nyt, ensin haluat että kerron miksi ja kun alan kertoa, sinä vain huudat ja riehut kuin uhmaikäinen teini! Minä en halua muutakuin selvittää tämän asian. Haluan tietää miten me hoidamme jatkon, sinun muuton ja muut!"

Nyt tippui pommi. Minäkö se nyt olen, joka joutuu muuttamaan? Meidän yhteisestä kodistamme? Rahattomana kun mikäkin?

Juoksin yläkertaan huoneeseemme. Vaivuin tuolille ja annoin itkun tulla. Laskin pään käsiini ja itkin kuin viimeistä päivää. Juurinyt vaikutin uhmaikäiseltä teiniltä, aivan kuten Eric oli sanonut.

Aika kului. Olin maannut tuolilla jo varmasti muutaman tunnin itkien ja miettien mitä tekisin. Miten minä idiootti olin suunnitellut kihloja, avioliittoa ja perhettä, kun Eric kirmaili kaupungilla toisen naisen kanssa? Kauankohan tätä oli jo jatkunut? En ollut varma, että haluanko edes tietää. Koko suhteemme oli muuttunut täysin merkityksettömäksi.

Palasin alakertaan ja aloin katsoa lehdestä vuokra-asuntoja. Muuhun minulla ei olisi varaa. Kuulin suihkun ääntä, Eric oli siellä. Halusin löytää asunnon, minne voisin väliaikaisesti muuttaa ennen paremman löytämistä. Lähellä kaupunkia oli pieni vuokratontti, johon minulla saattaisi olla hetkellisesti rahaa, jos myisin pari maalausta onnistuneesti. Luultavasti pari ensimmäistä yötä joudun kuitenkin viettämään motellissa, kotiin en palaa. Porukat eivät kuitenkaan ymmärtäisi minua, eivät koskaan ymmärtäneet. Kuulin suihkun menevän kiinni ja Ericin kävelevän ohitseni keittiöön. En nostanut katsettani. Kaivoin taskustani jonkun kuitin, jossa oli porsaankyljyksen ainekset. Piti sinnekkin hukuttaa rahaa, mutta minkäs teet. Hain tv-tasolta kynän ja kirjoitin pienen vuokrakämpän osoitteen ylös, samoin vuokraajan puhelinnumeron. Hinta oli kyllä arveluttavan pieni, millainenkohan lato tuo mahtaisi olla.

Kävelin keittiöön kyyneleet poskillani ja kädet puuskassa. Halusin sanoa vielä Ericille yhden asian.

"Uskomatonta, että olen rakastanut sinunlaistasi sikaa. Ajattele, eilen minä suunnittelin vielä kihlajaisiamme ja avioliittoa. Myös perhettä olin suunnitellut. Toivottavasti sinulla on yhtä paha olo, mutta tuskin. Voit tuoda sen uuden naisesi tänne ihan huoletta, minä lähden."

"Rose, anna anteeksi. En minä halunnut satuttaa sinua..." Eric sanoi hiljaa, silmissään surua. Oksettavaa.

"Älä käytä tuota nimeä minusta. Ja tuli kyllä harvinaisen selväksi, mitä sinä halusit ja mitä et. Soitin taksin, joten lähden aivan kohta." Käännyin ympäri ja menin sohvalle makaamaan ja odottamaan taksin saapumista. Kuulin Ericin huokaisevan ja kolistelevan keittiössä.

Ei kulunut kuin 10 minuuttia, niin kuulin taksin kaartavan pihalle. Nousin ylös, otin kaiken tarvittavan ja kävelin pihalle. Seistessäni taksin vieressä, mietin pitäisikö katsoa taakseni. Sinne jäisi vanha elämäni ja suuntani kävisi nyt uutta kohti. Ties mitä se tuo tullessaan. Pyyhin silmäni ja istuin taksin takapenkille. Pyysin ajamaan lähimpään motelliin ja taksi lähti liikkeelle. Suljin silmäni.

 

Tälläinen osa, toivottavasti kelpasi. Kirjoitusvirheitä saattaa olla, mutta yritin kyllä katsoa ettei niitä jäisi. Ladattuja saa toki kysellä, mutta harvojen alkuperää muistan :D Yritän kirjoittaa tässä syysloman aikana vielä toisen osan, riippuen kommenttejen määrästä :)

~Sabrina