Noniin, sain nyt sitten julkaistua tän osan. Yritän saada tätä päivitysväliä mahdollisimman lyhyeks, mut varmasti tulee lipsumaan. Mutta, ainakin aijon yrittää :D Noh kuitenkin, päästän teidät vihdoinkin lukemaan (jee!) ja muistakaas sitten kommentoida! ;)

--------------------------
Ensimmäisenä pyydän anteeksi, että tässä osassa hypätään hieman eteenpäin. Loppujenlopuksi olisin tehnyt sen mielummin niin, että se olisi jatkunut suoraan siitä mihin jäätiin. Näin nyt kuitenkin kävi, mutta toivottavasti pidätte tästä silti.

 

Hardwickeillä oli arki alkanut sujumaan taas lähes normaalisti sen jälkeen, kun Dominic oli soittanut ja ilmoittanut olevansa Dracon lapsi. Rosalien kerrottua Dracolle oli asia hänelle heti paljon helpompi. Draco sen sijaan oli pakahtua onnesta, hän oli vihdoin löytänyt poikansa, vai pitäisikö sanoa, että poika hänet. Pitkien ja hankalien keskustelujen kautta Dominic oli alkanut tulemaan juttuun "toisen perheensä" kanssa. Oli ilmennyt, että Dominic ei suinkaan ollut ainut asia, mitä Draco oli taakseen jättänyt. Dominicilla oli kaksoisveli, Felix, joka tosin tuli hyvin juttuun Sophien ja Larsin kanssa.

"Draco, onko Dominic vielä kertonut sinulle, että miksi hän ei tule juttuun Sophien ja Larsin kanssa?" kysyin varoen. En tiennyt, että kuinka paljon Draco halusi suojella poikansa yksityisyyttä. Saattoihan olla, että hän halusi pitää Dominicin asiat erillään kuin minun ja Dakotan. Tässäkohtaa se ei kuitenkaan olisi ihan mahdollista.

"Ei. Hän vain hokee, että haluaa muuttaa meidän luokse asumaan. Väittää kovasti, että ei olisi meille lainkaan haitaksi ja auttaisi vain erilaisissa hommissa." Draco vastasi. Ilmeisesti hän luotti minulle myös Dominicin asiat. Kuitenkin, tästä Dominicin toiveesta oli keskusteltu pitkään. 3 vuotta jos tarkkoja ollaan.

"Dominic tietää varsin hyvin, että tänne ei mahu enempää..." mumisin turhautuneesti. Olisin suoraan sanottuna toivonut, että saisimme elää ihan vain oman perheen kesken ja ehkä jopa joskus yhden tai kahden muun pienen jalkaparin kanssa. Dakota oli kuitenkin jäänyt ainokaiseksemme, sillä Dominicissa oli ollut tarpeeksi kaitsemista.

"Voisimme edes kokeilla sitä. Laitetaan hänelle patja keittiöön, kyllä se varmasti riittää näin alkuun. Jos asiat eivät lähde sujumaan ja hän pyörii yhä niissä epämääräisissä piireissä, emme tee muuta kuin sano, että tämä ei onnistu. Sitten Dominic palaa äitinsä ja Larsin luokse. Tämä on lähes ainoa keino saada tämä homma toimimaan." hän totesi hiljaa, selvästi päättäneenä jo, että näin se menisi. Huokaus. Näinkö hyvin minua kuunneltiin tässä perheessä?

Ei siinä sinäänsä mitään, tulimme loppujen lopuksi Dominicin kanssa ihan hyvin juttuun, vaikka aluksi se yksi pieni puhelu tahtoi kovasti sotkea välejämme. Jopa Dakota tuli juttuun DOminicin kanssa, vaikka he olivatkin aika erilaisia. Toisaalta, olihan heillä aika suuri ikäero. Dakotalla nyt ei kuitenkaan muita sisaruksia ollut, kuin Dominic ja Felix, joten jos edes toinen heistä tahtoi olla hänen kanssaan tekemisissä, en ollut mikään estämään sitä.

Niin, miksi minä halusin aina tehdä kaikesta ongelman? Olihan se jo todettu, että ei Draco Sophien luokse ollut palaamassa, vaan ottamassa Dominicin tänne meidän kanssamme. Kuitenkin, minulla oli epämielyttävä tunne, että tämä ei olisi niin helppoa kuin Draco tuntui kuvittelevan.

"Entäs Felix? Entä jos hänkin kohta päätää, että haluaa tulla veljensä perässä tänne? Tai jos Sophie muuttaa mielensä ja haluaa Dominicin takaisin kotiinsa?" kysyin lopulta. Jos Draco näihin osaisi vastata, antaisin Dominicin tulla tänne. Koeajaksi. Ainakin alkuun.

Draco oli hetken hiljaa. Hän ei selvästikkään oikein itsekkään tiennyt, että mitä Felixistä pitäisi ajatella. Olimme kerran tavanneet, mutta hän ei ollut alkuunkaan kiinostunut minusta tai Dakotasta, katsoi meitä enemmänkin inhoten. Dracoa sen sijaan hän syylisti lastensa hylkäämisestä ja uuden perheen perustamisesta ilman, että hän oli ottanut Dominiciin tai häneen yhteyttä. Vaikka kuinka yritimme Dracon kanssa selittää hänelle, miten asiat olivat menneet, hänen mielipiteensä ei ollut muuttunut.

"En usko, että Felix haluaa tänne meidän luoksemme. Mutta, jos niin kuitenkin käy joudumme valitettavasti toteamaan, että tänne ei ainakaan tällä hetkellä mahdu. Dominicin kotiinpaluusta en voi sanoa muuta, kuin sen, että Dominic saa minun mielestäni päättää itse, että missä asuu. Onhan hän jo sentään 16. Jos Sophie tuohon korteen takertuu, emme voi tehdä muuta kuin toimia sen mukaan, mitä Dominic silloin toimii. Annetaan nyt kuitenkin pojalle mahdollisuus. Ehkä hän onnistuu vakuuttamaan meidät, että osaa käyttäytyä tätänykyään kunnolla ja valita kaverinsa paremmin kuin ennen.



Okei nyt tämä saisi riittää, antaa Dracon saada tahtonsa läpi. Merkiksi siitä käperryin Dracon kainaloon ja vedin miehen lähemmäs itseäni.

"Okei. Otetaan se poika tänne." tyydyin sanomaan, mutta en voinut estää hymyilyä, kun näin Dracon onnellisen ilmeen. Miten saatoinkaan epäillä tätä, jos se saa Dracon noin onnelliseksi?

"Voi kiitos rakas! Lupaan, että et tule katumaan tätä! Teen Dominicille alta aikayksikön selväksi, että hänen sietää käyttäytyä kunnolla!" Draco selitti onnellisena. Tyydyin vain hymyilemään ja nyökkäilemään. Sitten tajusin, että Dakota ei ollut sanonut vielä mitään.

"Entäs Dakota? Onko häneltä kysytty?" kysyin äkkiä, kuin aikalisää hakien. Draco kuitenkin hymyili luottavaisesti ja vastasi:
"On. Dakotalle se kävi oikein hyvin."
"No, ei sitten muuta kuin puhelimen ääreen!" hoputin Dracoa, ennenkuin hän muuttaisi mielensä. Tai jos tarkkoja ollaan, että minä en muuttaisi mieltäni.



Ja niin Draco teki työtä käskettyä. Minua jännitti ainakin ihan kamalasti, lohdutin silti itseäni, että Dracosta tuntuisi varmasti ihan samalta. Ajatella nyt, taloomme muuttaisi Dracon ja toisen naisen teini-ikäinen poika... Hrrr. Aamukin alkoi jo sarastaa, joten tässä olisi koko päivä sitten varmasti suurta tohinaa.



Aika mitä Draco vietti puhelimessa tuntui kestävän ikuisuuden. En kuullut mitä Dominic sanoi, mikä teki keskustelun seuraamisesta hieman hankalaa. Draco kuitenkin vaikutti jo paljon rennommalta, joten kaikki sujui varmasti odotusten mukaisesti. Sophien mielipide minua kyllä kiehtoi, mitä hän mahtoi ajatella.



Kun puhelu sitten viimein loppui huomasin nousseeni jo automaattisesti ylös ja kipittäneeni Dracon luokse.

"Noh?" kysyin jännittyneenä. Draco tyytyi kääntymään minuun päin ja hymyilemään. Yksi hymy voi kertoa enemmäin kun tuhat sanaa, vai?



Istuimme alas sohvalle ja aloimme odottamaan, että perheemme uusi jäsen saapuisi paikalle.

"Entä jos tämä ei onnistukkaan?" kysyin jännittyneenä. Näin Dracon silmissä saman huolen, mutta hän vastasi silti:
"Kyllä tämä onnistuu. Olen varma siitä."
"Niin. Niin onnistuu. Kyllä me pystymme tähän." vakuuttelin ääneen, mutta olo oli, kuin puhuisi yksikseen. Draco nimittäin mietti varmasti taas samaa.

Minuutit kuluivat. Ensin kymmenen, sitten viisitoista. Kaksikymmentä, Kaksikymmentäviisi. Missä se Dominic mahtoi oikein hiihtää?



Lopulta ovi kävi. Tunsin kylmien väreiden kulkevan läpi kehoni. Ei tämän pitäisi olla näin outoa! Olin tavannut Dominicin satoja kertoja aikaisemmin, mikä tästä teki niin outoa?

"Mmå. Sori et kesti, mutsi halus et laitan Mirandan nukkumaan. Sillä oli kuulmenna migreeni tai jotain." hän vastasi käheällä äänellä. Omaksi harmikseni haistoin myös tupakan ja niin teki myös Draco.
"Eipä siinä mitään. Miten Sophie nyt otti asian?" Draco kysyi, jotenkin jämäkän oloisena. Tupakkapuhuttelu varmasti poltteli jo kielellä, mutta hän ei viitsinyt suoraan aloittaa. Vastahan poika oli tullut ovesta sisään. Dominic vaihtoi painoa toiselle jalalle ja katseli ylitsemme seinää kohti. Hän oli hetken hiljaa ja vastasi sitten:
"Ihan hyvin. Sanoi tietysti, että takaisin ei ole tulemista. Mutta paskat mä siitä. Tännehän mä nyt tulinkin." hän totesi ja hymyili pienesti.

Draco katsoi poikaansa turhautuneena, selvästi miettien, että mistä aloittaisi.



"Kuule Dominic. Meidän pitäisi varmasti keskustella hieman säännöistä." hän aloitti varoen. Dominicin ilmeen kiristymisen näki sohvalle asti, hän oli myöskin selkeästi osannut odottaa tätä. Hän katsoi isäänsä varauksella, selvästi punniten mielessään, että miten hänen pitäisi suhtautua.
"Onko niitä paljonkin?" hän kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.

Hölmökö tuo poika oli? Luuliko hän todella, että kun hän muuttaa tänne niin kaikki säännöt katoavat? Päätin hillitä itseni ja purra mielummin vaikka kieltäni kun avata suuni. Draco saisi hoitaa tämän. Niin se menisi paremmin. Ainakin toivottavasti.

Draco näytti yhtä hämmentyneelle kuin minäkin, mikä tekikin olostani hieman paremman. Oliko minulle alkanut syntymään sellainen tunne kuin vahingonilo? Jos oli, se pitäisi kytkeä äkkiä pois!

"On. Meillä on säännöt. Ja niitä myös noudatetaan." Drac aloitti. Dominic tyytyi tuhahtamaan, mikä sai Dracon otsaan ilmestymään ryppyjä. Ei taidetakkaan päästä ihan niin vähällä kuin luultiin.

"Sinun kanssasi asuu 6 -vuotias siskosi, joten säännöt ovat ihan inhimillinen osa arkea. Ensinnäkään emme halua Dakotan oppivan puhumaan yhtä rumasti kuin sinä. Ei kirosanoja, ymmärrätkö?" Draco painotti ja halusi selvästi saada tämän kerralla jakeluun. Dominic tyytyi tuijottamaan isäänsä turhautuneena. Tässäkö hänen vastaantulemisen raja olisi? Hänkö vain marssisi meille elelemään onnellisena omaa arkeaan?

"Okei. Ei kirosanoja. Oliko muuta?" hän kysyi ivallisesti. Sitähän tässä nyt tarvittiin, ivaa. Aikuisia kohtaan. Nyt muistan, miksi ajattelin vielä 7 vuotta sitten, että en halua lapsia. Teinit.

"On. Kotiintuloaika on arkisin 22.00 ellei toisin sovita. Dakotan täytyy saada nukuttua, joten emme halua sinun kolistelevan tänne kolmelta yöllä. Lisäksi koulua käydään, ihan niinkuin kävit kotonasikin." Draco jatkoi, alkaen selvästi tietää jo, että hän päättäisi säännöistä, ei Dominic. Poika älähti kuin toivoen jostain pelastusrengasta, ilman tulosta.



"Okei." hän vastasi jälleen lopulta, selvästi nyt kokeiltaisiin hänen pinnaansa. Draco asiti sen myös, minkätakia seuraavien asioiden sanominen saattaisi nostaa metelin.

"Tiedän, että tämä kohta ei ole sinulle helppoa, mutta haluan sinun silti ymmärtävän, että ilman tätä et voi olla täällä. Dakota ihailee sinua ja ottaa sinusta mallia. Emme halua näyttää hänelle, että alkoholi ja tupakka on okei." Draco painotti. Dominic puristi kätensä nyrkkiin havaitessaan mitä tulisi seuraavana. Draco jatkoi siitä huolimatta:

"Eli, meidän talossa ei tupakkaa ja viinaa suvaita. Muuten saat lähteä samantien, niin julmaa kun se vain onkaan. Myös ystävät, jotka näitä kahta asiaa harjoittavat ovat tässä talossa huono juttu."

Dominic hengitti syvään, miettien selvästi motiivejaan. Kaikkien yllätykseksi hän kuitenkin nyökkäsi.



Draco huokaisi hepotuksesta ja veti poikansa itseään vasten halaukseen.

"Siinä tapauskessa, tervetuloa uuteen kotiisi." hän sanoi lempeämmin, selvästi tyytyväisenä ojennnustaitoihinsa. Toivottavasti Dominic uskoisi yhdellä kertaa.



"Kiitti faija. Tää on oikeest must tosi hienoo, et saan tulla tänne. En ois jaksanu niit vit... Tarkotan ärsyttäviä mulkeroit enään hetkeekään." hän sanoi, muistaen selvästi lauseen keskellä erään sääntömme.

Tiesin jo tuossa kohtaa, että kiroilua emme saisi estettyä. Kunhan sitä ei Dakotan aikaan tapahtuisi. Toisaalta, kiroilimmehan minä ja Dracokin. Ja joskus Dakota ne sanat kuitenkin oppisi, ei vain vielä. Ei minun pieni tyttöni olisi vielä niin iso.

Irrotin katseeni Dracosta ja Dominicista vasta kun kuulin töminää yläkerrasta. Meni muutama sekuntti niin töminä siirtyi jo portaisiin asti.



Käänsin päätäni ja näin Dakotan tallustavan portaita alas. Olikohan tyttö herännyt meidän metelöintiimme vai oliko kello jo niin paljon, että hän heräsi itse?

"Huomenta prinsessa." huikkasin hänelle.
"Mmm, huomenta. Miksi Dominic on täällä jo tähän aikaan? Kellohan on vasta seitsämän?" hän kysyi uneliaana. Taisimme todella herättää hänet.
"Kulta, Dominic muuttaa tänne asumaan, ihan niinkuin aikaisemmin puhuimme." Draco sanoi varoen. Dakota kuitenkin nyökkäsi vain ymmärtäväisenä.



"Huomenta systeri. Nukuitko hyvin?" Dominic kysyi kävellen Dakotaa vastaan. Dakota nyökkäsi ja hymyili Dominicille.
"Jääthän sinä tänne nyt kokonaan?" hän kysyi pilke silmäkulmassa. Dakota kaipasi selvästi ystäviä. Koulussa tyttöä ei oikein ollut saanut uusia ystäviä, mutta ei häntä varsinaisesti kiusattukaan. Huoli hänestä silti oli ja toivon todella, että Dominic saisi hieman ujon tytön pois kuorestaan ja tutustumaan ihmisiin.
"Jään!" Dominic huudahti teennäisen innoissaan, mutta sai Dakotan silti naurahtamaan riemuissaan. Ei tämä ehkä olisikaan niin kamala järjestely?



Kävelin muiden luoke ja sanoin Dominicille:

"Mukavaa kun pääsit jo nyt tulemaan, tämä on Dakotallekin todella hieno juttu, että hän saa sisaruksen elämäänsä. Toivon todella että viihdyt meillä kaikista säännöistä huolimatta."

Dominic nyökkäsi ja tyytyi hymyilemään. Toisaalta, mitä muutakaan tuohon voisi sanoa.



"Mä käyn ettimässä mun vaatteet ja tuun sitten takaisin." Dakota totesi ja lähti kävelemään takaisin yläkertaan.

Me muut tyydyimme vain katsomaan Dakotan perään, kunnes Draco ehdotti, että voisimme mennä sohvalle istumaan ja puhumaan.



"Dominic, me olemme tässä miettineet, että minkä takia sinulla oli niin kova hinku pois kotoasi. Ei sillä, että et saisi olla täällä, mutta ihmettelemme vain." Draco kysyi varoen. Dominic katseli eteensä mietteliäänä. Ei tuntunut helpolle asialle.

"En oikein tiedä, että mistä voisin aloittaa ja mikä ei ole tärkeää." han totesi lopulta hiljaa.
"Jos vaikka kertoisit kaikista oleellisimmat asiat?" kysyin varoen. En edelleenkään tiennyt, että mitä Dominic minusta tarkalleen ottaen ajatteli. Hän huokaisi ja vastasi lopulta:

"Okei. Mun exä, Jessica tuli raskaaks."
Kun hän näki Dracon ja minun ilmeet, hän jatkoi äkkiä:
"Mutta teki abortin. Me yhessä päädyttiin siihen. Sophie ja Lars kuitenkin syyttivät meitä vastuuttomiksi ja haukkuivat Jessican aivan patalutuksi. Lopulta me erosimme, kun Jessica ei jaksanut jatkuvaa paskanpuhumista." hän lopetti hiljaa, selvästi katkerana. Auts. Ymmärrykseni Dominicia kohtaan kasvoi juuri huomattavasti.

Draco oli ihan hiljaa. Mahtoi olla aika shokki.

"Noh entäs nyt? Onko sinulla suunitelmissa ottaa Jessicaan taas yhteyttä?" kysyin lopulta. Dominic pyöritteli käsiään hermostuneena. Taisin esittää pahan kysymyksen.
"En tiedä vielä. Olen kuullut, että hän hengailee nykyään yhen Maxin kanssa..." hän mumisi.
"Ai." kykenin vain vastaamaan. Ei tainnut poika olla kuivilla tästä Jessicasta. Tai noh, miksikäs hän muuten olisi Sophieta ja Larsia kohtaan niin nihkeä.



"No meillä ei ole mitään sitä vastaan, että tapaat Jessicaa, vai mitä Draco?" kysyin ja käänsin katseeni Dracoon. Draco tyytyi hymyilemään ja nyökkäämään, mutta Dominic oli jotenkin hermostuneen oloinen. Noh, kukapa tässä tilanteessa ei olisikaan.

"Noh, katotaan nyt mitä sen Jessican kaa tapahtuu. Voihan olla, että sen mielipide muuttuu nyt kun en asu enään niiden kusip... yksien kanssa." hän tokaisi lopuksi ja korjasi taas sanojaan. Voi juma tästä tulee vaikeeta. Dakota osaa koko sanalistan ulkoa ennen joulua tällämenolla.



"Äiti, missä se mun vihree paita on?" Dakota kysyi yllättäen takaamme. Hätkähdin niin, että muutkin huomasivat sen. Kauankohan tyttö oli kuunnellut?
"Mikä niistä?" kysyin ja en voinut estää naurahdusta kuulumasta. Dakotalla oli varmaan 300 vihreää paitaa.
"Se pitkähihainen ja raidallinen, missä on napit ylhäällä." hän selitti turhautuneena, aivankuin se olisi ollut itsestäänselvää.
"Pyykissä, ellen ihan väärin muista. Jos laitat sen vihreän hupparin?" kysyin ja käänsin katseeni Dakotaa kohti. Hän kuitenkin tuhahti ja pudisti päätään.



"Ei se huppari sovi niihin housuihin jotka aijon laittaa." hän vastasi nyreästi.
"Jaa no sitten en voi auttaa. Laita jotain muuta päälle, kunhan se on kyllin lämmintä." tokaisin nyreästi. Koska Dakotasta oli kehittynyt noin pinnallinen 6 vuotias?!
"Minä voin tulla auttamaan valitsemisessa." Dominic puuttui äkkiä keskusteluun. Nyökkäsin vain hyväksyvästi ja Dakotakin lähti kävelemään takaisin yläkertaan.

Dakota:



"Mä en sitten pue mitään tyhmää päälleni..." mumisin talsiessani portaita takaisin ylös. Kuulin Dominicin naurahtavan vain portaiden alkupäässä. Hän ei tainnut ymmärtää, että miten vakava asia oli vaatteiden valinta! Jos valitsit rumat vaatteet, sinulle nauretaan koulussa.



"En mä sulle mitään rumaa määräis." hän totesi kuitenkin kävellessään ylös. Tyydyin vain nyökkäämään. Minähän se olisin, joka ne vaatteet lopullisesti päättäisin ja päälleni pukisin, ei hän.



Kun pääsin huoneeseeni sain harmikseni huomata, että sänky oli petaamatta.

"Äh. Äiti ei tykkää, jos en petaa sänkyä aina aamuisin. En ymmärrä, että mikä siinä hommassa on niin tarkkaa ja tärkeää!" nurisin Dominicille, joka naurahti vain huvittuneesti. Olenko mä joku vitsi tolle, ajattelin mielessäni. 



"No, petaatko sä sängyn vai et?" Dominicin kysymys takaani sai minut takaisin maanpinnalle.
"Jooh." tyydyin vain vastaamaan lyhyesi.



"Vitsi sulla on iso peili 6 -vuotiaaks!" Dominic nauroi peilaten itseään. "Mulla oli himassa pulet tästä ja jaoin sen mun veljen kaa." hän jatkoi sitten.



"Mitäs yhteistä sillä peilin koolla ja iällä on?" kysyin ivallisesti, suorastaan turhautuneesti.
"No ei kai suoranaisesti mitään, ihmettelen vain mitä sun ikänen tekee ylipäätänsä peilillä. Eks oo ihan riittävää että näkee hampaita pestessä haroa hiukset?" hän kysyi jälleen. Onks toi tosissaan, ajattelin taas ja mieleeni juolahti kymmenittäin kaikkia rumia sanoja, mutta päätin jättää ne sinne.
"No jos tarkkoja ollaan, täytän jo kohta 7." totesin kuivasti. Dominic tajusi myös jättää aiheen siihen.



Olimme hetken hiljaa, kunnes Dominic jälleen aloitti:
"Mmh, onkohan toi finni vai kuvittelenkohan mä?"
Tyydyin huokaisemaan vastaukseksi.



"Noin, nyt on pedattu." sanoin sitten vain. Dominic kuitenkin jatkoi pärstänsä tuijottelua peilistä.
"Jep, taitaa se olla..." hän mumisi ja ei ollut selvästikkään huomannut, että oli vaatteiden valinnan vuoro.



"Hohoi muuli, atutatko sä mua vai et?" karjuin turhankin kovaa. Dominic käänti ja mittaili minua päästä varpaisiin.
"Mmm okei. Laita se sininen pilkullinen paita." hän tyytyi vain toteamaan.
"Ai jaa? Noinko helposti sä sen keksit?" kysyin hieman hämmentyneenä.



"Dominic talsi takaisin peilin luo ja vastasi vain:
"Jep. Ei siihen mitään sen kummallisempaa vaadita."
"Okei. Noh, jos sä menisit pois mä vaihtaisin vaatteet?" kysyin jälleen, turhautuen kun huomasin Dominicin olevan taas peilin luono? Oliks toi muuttunut jokskin narsistiks?
"Njaah, älä anna mun häiritä. Oon mä sut ennenkin alasti nähnyt."
Tunsin punan kohoavan kasvoilleni, mutta en halunnut hänen näkevän sitä. Siispä revin yöpuvun vain ripeästi päältäni.



Kun sitten lopulta sain vaatteet päälleni, toivoin todella, että Dominic oli keskittynyt vain peilailuunsa. En pitänyt siitä, kun piti olla vähissä vaatteissa. Tästä voimmekin jo todeta, että vihaan koululiikuntaa ja pukuhuoneita.



"Noh, sehän meni nopsasti." Dominic tyytyi vain sanomaan, kun olin yskäissyt muutaman kerran merkiksi, että hän voisi kääntyä.
"Jep. Sä sen sijaan voisit vähentää tota peilailua, tai susta tulee joku ylimielinen narsisiti." totesin vain piikikkäästi.



"Ai minäkö muka narsisti?!" Dominic totesi mukamas loukkaantuneena ja alkoi kutittamaan mua. Kiljuin minkä pystyin:
"ÄÄÄÄÄÄÄ LOPETA, LOPETA HETI!!"
Dominic vain nauroi, mutta pakko myöntää, kyllä minuakin nauratti.



"Lopeta nyt jooko!" ulisin ja Dominic vihdoin lopetti.
"Noniin, mitäs sitten?" hän kysyi.
"Jaa-a."

Rosalie:



Olin juuri saanut Dominicin patjan paikoilleen keittiöön, kun kuulin askelet takaani.
"Mitäs sä täällä yksikses puuhaat?" Draco kysyi lempeästi. Tunsin hymyn nousevan huulilleni ja sydämeni lyöntien kiihtyvän vain pelkästään hänen äänestään.


"Tässä mä vaan Dominicille patjaa laitan... Toivottavasti toi ikkuna ei tee tosta kamalan kylmää paikkaa nukkua..." vastasin.
"Ei hän jäädy. Ja onhan tossa paksu peitto." Draco totesi rauhoittavasti. Tyydyin vain hymyilemään.



"Mitähän tästä tulee?" kuiskasin Dracon korvaan hänen vetäessään minut lähemmäs itseään. Draco selvästi pohti samaa.



"Kyllä me pärjäämme. Kaikki tulee sujumaan ihan hyvin." hän sanoi silti. Tiesin kuitenkin, että me molemmat toivoimme sitä todella. Toivottavasti Dominic olisi myös valmis yrittämään sen eteen, että tämä toimisi.



Kun sitten liian pian irroittauduimme toisistamme, totesin vain:
"Tiedätkös, minä luulen myös, että me pärjäämme. Jollakin tavalla."
Draconkin huulille nousi pieni hymy.

Päätin jäädä keittiöön laittamaan välipalaa itselleni, mutta toimeni keskeytyivät portaista kuuluvaan töminään. Sen kovasta äänestä tiesin heti, että kyseessä ei olisi Dakota.

"Mä meen katsomaan, mikä sitä poikaa nyt risoo." Draco sanoi äkkiä, kun näki huolen kasvoiltani. En jaksaisi alkaa riitelemään heti ensimmäisenä päivänä.



"Minkä takia Dakota saa pitää yksin oman huoneensa ja mä nukun olkkarissa?! Dakota sano just." Dominic sähisi.
Draco kohotti kulmakarvojaan ja vastasi sitten:
"Kyllähän sä tiesit, että täällä on vain 2 makuuhuonetta. Toistaiseksi ainakin. Tää on väliaikainen järjestely."
"Mut sen ajan Dakota saa silti oleilla huoneessa?" Dominic haastoi yhä.
"Siitäkö tässä on kysymys? Pitäisikö Dakotakin laittaa nukkumaan keittiöön?" Draco kysyi ivallisesti. Hän saisi kyllä jättää Dominicin ärsyttämisen toiseen hetkeen.
"Jep. Epäreilua." Dominic tyytyi tuhahtamaan lyhyesti.



"No Dakota saa pyynnöstäsi huolimatta jäädä hänen huoneeseensa. Sinulle järjestetään myös jonkinlainen huone, kunhan maltat vain odottaa hetken." Draco vastasi pitäen äänensä tasaisena ja rauhallisena, mikä olikin fiksu veto: Dominic rauhoittui.

"Okei. Noh, minne me tehdään mulle huone?" hän kysyi sitten.



"Olimme ajatelleet, että saisitte Dakotan kanssa yhteisen huoneen." vastasin.

Draco käänsi samalla hetkellä varoittavan katseensa minuun, mutta liian myöhään. Se oli jo sanottu.
"Hups." hymähdin nähdessäni Dominicin ilmeen: se oli täynnä raivoa.



"SIIS MITÄ HELVETTIÄ?! ETTE TE VOI LAITTAA 6 JA 16 VUOTIAITA SAMAAN HUONEESEEN! ETTE MILLÄÄN! MÄ TARVIIN OMAN HUONEEN!" hän huusi, suorastaan mylvi. Olin aivan hämmentynyt Dominicin raivokohtauksesta, mutta toisaalta, ei tämä ollut eka kerta kun näin hänen huutavan noin. Eikä viimeinen. Se mikä sai oloni epämukavaksi oli tieto siitä, että tämä olisi nyt meidän arkeamme.

"Kyllä voimme ja sen teemme. Dakota suostui siihen myös hetken sulattelun jälkeen. Ei se hänestäkään ollut hyvä idea." Draco yritti yhä.
"Ja meille aikuisille sinä et huuda. Rose ja minä sanomme säännöt tässä talossa ja sinä tottelet niitä. Kiroilusta sovittiin jo." hän jatkoi vielä.



"Haista vittu." Dominic sähähti vain. Silloin Dracoltakin paloi pinna:
"Nyt sinä nuoriherra menet 15 minuutin jäähylle ulos miettimään, että miten puhuttelet aikoisia." hän sähähti.
"Okei." Dominic totesi tylysti ja käveli pihalle. En voinut kuin huokaista syvään ja katsoa Dracoa huolestuneena. Draco oli selvästi yhtä pettynyt äsköiseen kuin minäkin.

Dakota:



Kuulin riidan loppuneen ja kipitin ulos Dominicin perään. Hän ei kuitenkaan ollut laisinkaan kiinostunut läsnäolostani, vain manasi äitiä ja isää ääneen rumilla sanoilla. Tiesin, että jos kertoisin hänen käyttäneen niitä hän saisi kunnon huudot taas. En kuitenkaan halunnut tehdä sitä, sillä en halunnut Dominicin inhoavan minua. Silti tuntui jo, että hän tekisi niin.



"Autatko tekemään lumiukon?" kysyin varovasti. Dominic tyytyi vain tuhahtamaan.



Päätin silti jatkaa yrittämistä:
"Auttaisit nyt. Ei tää oo niin kivaa yksin ja joudut kuitenkin olla sen 15 minuuttia ulkona. Iskän  ja äidin tietäen ne ei päästä sua minuuttiakaan aikasemmin sisälle."

Dominic selvästi punnitsi mielessään, että auttaisiko vai ei. Lopulta hän kuitenkin nyökkäsi ja tunsin suurta tyytyväisyyttä, että olin saanut hänet suostumaan.



Kun alimmaisin pallo alkoi olla valmiina, Dominic sitten vihdoin rikkoi hiljaisuuden:
"Laitetaaks sutkin ulos joskus rauhottumaan tai rangaistukseks tai vastaavaa?"
Olin hetken hiljaa. En tiedä, että mitä Dominic kysymyksellään haki; syytä olla minulle ja vanhemmilleni vihainen?
"Jooh. Ennen sain myös kotiarestia, mutta se ei oikein toiminut. Tai siis, mulla ei oo oikein kavereita joiden kaa olla. Oon siis kaiken aikaa kotona, joten se ei eronnut arjesta. Oon myös saanut telkkarikieltoja ja saatan joutuu olemaan omassa huoneessa vaikka 3 tuntia ennen nukkumaanmenoa tekemässä läksyjä tai muuta tylsää..." sanoin. Dominic taisi olla olla tyytyväinen kuulemaansa, sillä hän ei kyseenalaistanut mitään sanomaani.



Jatkoimme yhdessä lumiukon rakennusta kunnes Dominic päätti jälleen avata keskustelun:
"Miks ne on niin tiukkoja? Taisiis, onks ne aina ollu tollasia?"
Kummallinen kysymys. Eivät äiti ja isä olleet oikeastaan tiukkoja, halusivat vain, että oppisin mikä on oikein ja mikä väärin.
"Eivät he ole minusta tiukkoja." sanoin varovasti. Dominic tyrskähti siihen malliin, että ei uskonut mitä sanoin.



"Rentojako sitten?" hän kysyi ivaa äänessään.
"No oikeestaan aika. Eivät vain pidä siitä, jos heitä ei kuunella ja totella. Sinuna olisin vähän kunnioittavampi, jos haluat jäädä..." hiljensin ääntäni loppua kohden. Dominic hiljeni myös. Ei varmaan halunnut takaisin oman äitinsä luo. Siitä tulikin mieleeni, että en vieläkään tiedä miksi Dominic halusi niin kovasti muuttaa meille:
"Dominic, saanko kysyä jotain?" kysyin varoen. En haluaisi hänen suuttuvan tai pitävän minua tunkeilevana. Oikeastaan, miksi minulle oli niin tärkeää, että miten hän suhtautuu minuun?



Dominic nosti keskivartalon paikoilleen ja vastasi sitten:
"Jooh. Anna tulla."
Henkäisin vielä muutaman kerran, ennenkuin vihodin kysyin:
"Miksi sä halusit pois kotoasi tänne?"

Dominic oli hetken hiljaa, ja vastasi sitten:
"Auts. En odottanut tuota. Mutta jooh. Sanotaan vaikka näin, että riitaannuin oman äitini ja isäpuoleni kanssa. Eikä se ollut pieni ja helposti unohtuva riita."
"Ai. Kuulostaa pahalle. Tekivätkö he jotain vai teitkö sinä?" kysyin sitten.
"Noh, en tiedä uskotko, mutta he tekivät." Dominic vastasi toivoen selvästi, että aihe jäisi siihen.



Päätin vaihtaa aihetta, joetn totesin:
"Siitähän tuli tosi hieno!"
"Jep!" Dominic vastasi ja katsoi minua hymyillen.

Rosalie:



Olin päättänyt vaihtaa kampaustani vähän toisentyyppiseksi, sillä Ashely, uusi ystäväni oli tullut kylään. Tapasimme sattumalta Yolo -nimisessä jäätelöjugurtti baarissa, kun Ashley otti vahingossa minun annokseni. Siitä meidän ystävyytemme sitten lähti muutama kuukausi sitten.



"Kivat noi sun hiukset!" Ashley juudahti nähdessään ne. Hymyilin ja istuin hänen vierelleen sohvalle.
"Nytko se Dominic sitten muutti teille?" Ashely kysyi sitten. Nyökkäsin.



"Jep. He sitten tulevat kohta syömään. Dominic on ollut jo kerran jäähyllä vaikka hän tuli aamulla." vastasin hieman kiusaantuneena. Ashelyn mielipiteet olivat minulle kovin tärkeitä ja siksi Dominicin ottaminen tänne oli ollut haastavaa. Ashley nimittäin oli varoittanut, että se saattaisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa perheen hajoamisen.



"Ootko sä nyt ihan varma siitä?" hän kysyi ja kurtisti kulmiaan. Tuntui ihan pahalta; Ashely oli kaunis jopa kulmat kurtussa. Nuori kaunis 6 -vuotiaan suloisen Milo -pojan yksinhuoltaja. Jokaisen sinkkumiehen ja jopa varmasti monen varatun miehen havittelema neitokainen. Lapsesta huolimatta.

Samassa ulko-ovi kävi, Dakota ja Dominic kiiruhtivat ulkovaatteet riisuttuaan ruokapöytään ja Draco talsi myös alakertaan pöydän ääreen. Olimme hetken hiljaa ja mietimme, että miten paljon voisimme tässä oikein puhua.



Annoin hiljaisuuden meidän välillämme jatkua vielä ja tyydyin kysymään vain Dominicilta:
"Noh, Dominic, ymmärsitkö missä mennään ja miten käyttäydytään?"



Draco ja Dakota katsoivat Dominicia odottavasti ja poika pitkitti hiljaisuutta varmaan tarkoituksella.
"Jooh. Tuli selväks." hän vastasi lopulta.
"Hyvä. Kyllä sä totut." Draco sanoi ja Dominic tyytyi nyökkäämään ja katsomaan ruokaansa.



Ashley rentoutui myös hieman kun kuuli, että ei Dominic ainakaan jatkuvasti ollut vastaan hankaamassa.



"Mmm, kuule... Mehän voitas mennä vaikka ylös puhumaan?" ehdotin ja katsoin Ashelytä merkitsevästi.



"No siis okei, kyllä se mulle käy." hän vastasi.



"Ei toi Dominic nyt äkkiseltään niin pahalle vaikuta." Ashely sanoi kun tulin tarkistamasta, että Dakota oli vaihtanut yövaatteet päälleen.
"Ei kai. Mut kyllä se osaa niskuroida, usko pois!" sanoin ja naurahdin konemaisesti.
"Njooh sellaisia ne teinit tuppaa olemaan. En mäkään mikään helppo lapsi ollut ja Milo on todiste siitä. Harva nyt tuppaa lapsiakin hankkimaan alle 20 -vuotiaana." Ashey naurahti. Siitä äänensävystä millä hän Milosta puhui hän kuitenkin kertoi, että poika oli hänelle hyvin hyvin rakas.



Siinä samassa sain aivan loistavan idean:
"Ashely, minkä ikänen Milo olikaan?"

Ashley katsoi minua hetken kummissaan kunnes vastasi:
"Seitsemän, ensi keväänä kahdeksan. Kuis?"



"Eikun mietin vain, että Dakota täyttää ennen joulua 7 ja hänellä ei ole ihan kamalasti kavereita, että jos..." en kuitenkaan ehtinyt jatkaa loppuun, sillä Ashley teki sen puolestani:
"... Milo ja hän tapaisivat. Loistava idea! Heti ensiviikolla?" Ashley hihkui ja oli innoissaan kuin pieni lapsi: Aivankuin hän tässä uutta ystävää olisi saamassa.



"Niin. Dakotalla ei ole kovinkaan paljoa ystäviä, joten voitaisiin ainakin yrittää saada Milo ja Dakota juttuun." sanoin.
Ashley vain nyökytti innoissaan.



"Aivan ehdottomasti! Heillähän on ikäeroakin vain alle vuosi, ties vaikka tulisivat todella hyvin juttuun!" hän järkeili.
"Jep. Koska teille kävisi?" kysyin.



"Vaikka ensiviikolla! Missä me nähtäisiin?" hän suunitteli. Niin.
"Ömm... Noh, mentäisiinkö vaikka jonnekkin puistoon missä lapset saisivat leikkiä ja tutustua?" kysyin.



"Jooh tehdään niin! Mun pitää kuitenkin nyt jo alkaa lähteä. Lastenhoitaja on vielä meillä ja lupasin, että hän pääsee ennen kahdeksaa lähtemään ja Milo pitää saada nukkumaan:" Ashely selitti ja halasi minua pahoittelevasti.
"Ei se mitään. Mullakin on vielä pyykinpesua tässä illalla ja pitää varmaan sopia Dominicin kanssa vielä asioita." sanoin ja rutistin ystävääni.



"Okei. Prjätkää nyt sen Dominicin kanssa. Ja muistakaa, että te olette nyt vanhemmat ja laitatte rajat. Kuten todettu, teinit tekevät paljon kaikkea mistä voi olla seurauksensa loppuelämässä." Ashely sanoi ja hymyili minulle merkitsevästi. Tiesin kyllä mitä hän tarkoitti ja valitettavasti tiesin sen olevan totta. Olisihan Dominic tälläkin hetkellä tuleva isä ellei Jessica olisi tehnyt aborttia. En kuitenkaan aikonut sanoa sitä Ashleylle, sillä se oli Dominicin yksityisasia.



"Jooh." vastasin vain.
"Muista sitten soitella siitä ensiviikosta. Kerron Milolle tänään kun pääsen kotiin." Ashely sanoi ja oletti tietysti minun menevän puhumaan Dakotalle. Hän tosin saattaisi stressata sitä melkoisesti.
"Joo mä kerron kanssa Dakotalle."
"Okei. Ensviikkoon!" Ashley huikkasi ja lähti kävelemään eteiseen laittamaan takkia.

Dakota:



Vai että joku Milo. Ashley on niin hienosteleva hienohelma, että voin hyvin kuvitella millainen Milo on. Varmasti hyvin suosittu ja kaikkien kaveri. Eikä missään marketin vaatteissa. Vaikka toisaalta, onhan mullakin Paul Frank pyjama. Mut ei mulla oo muuten mitään ökyvaatteita.



Kyllä elämä nyt muuttuu kumalliseksi ihan yllättäen. Ensin Dominic tulee tänne asumaan ja sitten äiti haluaa että tapaan hänen ystävänsä lapsen.



Enkä voi käsittää, että mitä Dominicilla on minua vastaan. Katselin ulos ikkunasta: sillä se lumiukko oli. Mikähän Dominicin ajoi kotoaan?



Tuhansittain kysymyksiä ja on nukkumaanmenoaika. Mitähän tästä tulee. Nyt stressaan jo nukkumistakin!

--------------------------------------------

Vihdoin ja viimein! Olin jo ihan varma, että saisin siirtää tämän ilmestymisen syyskuun puolelle. Jes, ehdin!
Hardwick täyttää kohta vuoden! Ajatella, vuosi jo. Ja huoimat 8 osaa takana, hups. Noh, ehkä tää saadaan vielä vuoteen 2050 mennessä sinne 10. sukupolveen. Mutta, aika näyttää sen. Ja eipä se oo mihinkään tässä loppumassa.

Mutta nyt, kommenttia kehiin. Niin risut kuin ruusutkin.
- Sabrina