Jee, täällä taas! Saa nähdä ehdinkö tehä vielä yhden osan ennen Hardwickien 2. vuosipäivää kun on ylppärit päällä, mutta tavoitteita ainakin asetetaan! Jättäkääs taas kommenttia osan loppuun ilokseni :--)

 

"Elene, älä viitti kiukutella. Ei se oo meidän syy jos sun isäs sai tietää sun äidista ja teidän tapailuista." Isabella puuskahti. Olimme saaneet juhlimisen sijaan kuunnella Elenen valittamista viimeisimmät 30 minuuttia.

"No ette tei voiskaan tajuta et mitä on kun elämä potkii päähän ihan urakalla. Milo ja kaikki." hän surkutteli ja tyydyin vain pyöräyttämään silmiäni.

"Vieläks sä jaksat vittuilla mulle Milosta? Mähän sanoin, et mä en rohkaissu sitä yhtään mihinkään. Me vaan puhuttiin. Se oli Milo joka ne tunteet sano ääneen, mä lähdin." tilitin ja sain Elenen vain nakkelemaan niskojaan. Hän ei edes kääntänyt päätään puoleeni!

"Vittu kuulitko sä?" huusin hänelle.

"Haista vittu." hän vain tiuskaisi.

Huomasi selvästi, että olimme humaltuneet jo sen verran, että muurit olivat laskeutuneet. Että nyt sitä sitten mentäisiin.

"Haista kuule ämmä ihan ite. Ei se oo mun vika jos Milo ei nää sussa mitään hienoa." totesin ivallisesti ja huomasin Isabellan ja Serenan katsovan toisiaan huolestuneina. Tämä vaikuttaisi meihin kaikkiin.

"Vittu sä oot kyl yks saatanan huora. Ei kavereiden jätkii viedä." Elene sanoi jäätävästi. Naurahdin vain ja kysyin häneltä:

"Pitääks meidän ihan oikeesti käydä läpi, et kenen kanssa Milo oli ennen sua? Ai niin! Mun kanssa. Sattuipas sopivasti, siitä muistin yhen kavereiden säännön: eksiin ei kosketa. Soiko kellot?"

"Hei oikeesti, voisitteks te vaan antaa olla nii voitas mennä pitään hauskaa?" Isabella yritti."

"Nii. Saran bileet on aina ihan hullun täynnä kaikkii kuumii jätkii enkä mä haluis olla koko iltaa vaan naisten seurassa jos ymmärrätte mitä tarkotan." Serena lisäsi ja kikatteli Isabellan kanssa tietäväisenä, että mitä tänään olisi tiedossa.

"No toiset sentään suunnittelee miesten kaa toimintaa! Milo ei oo ottanu muhun enään mitään yhteyttä kun se haluu vaan ton läskin lehmän!" Elene parkaisi ja loi minuun ilkeän katseen. Pyöräytin vain silmiäni ja vastasin:

"Lehmä ottaa tänään edistävän askeleen Milon kanssa."

"Uskallappas. Meidän välit on sitten siinä." Elene sähähti. Tyydyin vain toteamaan:

"Jos sä et kestä mun ja Milon seurusteluu, mä en voi sille mitään. Me rakastetaan toisiamme." sanoin ja annoin ylimielisyyden kuultaa läpi. Olin jo voittanut tämän taistelun.

"Toivottavasti historia toistaa itseään." Elene kuiskasi hyytävänä. En sanonut siihen mitään.

Samassa Sara saapui huoneeseen:

"Mitä vittuuu te tääl kyhnötätte? Ulkon on lisää viinaa ja muutenki ihmisii."

"Mennään!" Isabella komensi ja Serena hyppäsi myös ylös.

"Joo mäkin tuun." Elene sanoi äkkiä ja katsoi minua merkitsevätsi. Tänään en olisi tervetullut hänen seuraansa.

"Dak, tuuks sä?" Isabella kysyi Elenestä välittämättä.

"Nääh, mä istun viel hetken ja meen sit ettii Milon. Tuun moikkaan teit myöhemmin." vastasin ja sivuutin Elenen murhanhimoisen katseen hymyillessäni Serenalle ja Isabellalle, jotka yrittivät pitää naamansa peruslukemilla Elenen takia.

Ja niin minä jäin yksin. Se oli ihan mukavaa, sillä halusin rauhoittaa itseni ennen Milon kohtaamista. En halunnut happamuutta meidän iltaamme. Siitä tulisi erityinen. Ja onnistuneempi kuin viimeisin yhteisemme.

Kun olin vihdoin kyllin rauhallinen ja juonut muutaman siiderin lisää, suuntasin pihalle. Siellä todellakin oli aika hurja meno.

Musiikki oli todella kovalla, ihmisiä tanssimassa ja Saran kummallisen hökötyksen ympärillä. Vilkaisin ylös ja sain huomata, että parvekkeella oli vamrmaan kymmenen ihmistä lisää, eli niitä näistä juhlista ei ainakaan puuttunut. Tällä hetkellä ainut asia mikä pisti ikävänä silmään oli Elene lähentelemässä Miloa.

Päätin kuitenkin antaa asian olla ja luottaa siihen, että Milo hoitaisi asian. Elene saisi ainakin nähdä, että en minä Miloa vienyt vaan hän tuli minun luokseni.

"Isa, onks sulla jo joku kiikarissa?" huusin musiikin yli tanssivalle ystävälleni. Hän vilkaisia minua ja virnitsi merkitsevästi. Kuka lie tällä kertaa.

Samassa näin Milon edessäni. En ollut edes tajunnut, että hän oli hätyytellyt Elenen luotaan.

"Moikka kaunotar." hän huusi musiikin yli ja hymyili. En pystynyt kuin hymyilemään takaisin.

Hän tuli kuitenkin lähemmäs, joten nyt hän kuulisikin jos minulla olisi jotain sanottavaa.

"Missä sä oot oikeen ollut? Luulin jo että sä et tulisikaan." hän kysyi ja katsoi minua merkitsevästi. Tunsin punan kohoavan kasvoilleni, olinko minä oikesti punastelija?

"Juteltiin tyttöjen kaa sisällä ja jäin sinne hetkeks viel niide jälkee. Mitäs tääl on tapahtunut illan aikana?" kysyin puolestani.

"No, Saran bileissä tunnetusti sattuu ja tapahtuu. Muutama nyrkkejen kaa otettu ottelu täs ollu, muutama sammunu ja osa heitetty pihalle. Kuulemma kuokkimassa. Mä en kyl tajuu miten Sara pystyy tunnistamaa et kuka on kutsuttu ja kuka ei. Mut ainakin sen veli heitti kaikki ylimääräset ulos." hän selosti. Tyydyin vain nyökkäämään ja hymyilemään.

"Noh... Mitäs Elene?" kysyin ja hymyilin tekopirteästi. Milo katsoi minua hieman kummissaan, mutta vastasi sitten:
"Yritti taas jotain omiaan mutta pääsin siitä onneks eroon."
"Hih, okei." naurahdin ja hymyilin lisää.

Sain kuitenkin pian todeta, että siinä paha missä mainitaan.

"Dakota, tuuks sä käymään vähän tuol?" Elene kysyi kireyttä äänessään. Milo katsoi kummissaan välillämme olevaa sähköä, mutta kun katsoin häntä kysyvänä hän nyökkäsi.

"Joo..."

"Mä oottelen sua täs. Älä viivy kauaa." Milo lisäsi vielä ja iski silmäänsä. Hymyilin hänelle merkitsevästi ja huomasin Elenen esittävän iloista Milon aikaan. Luultavasti tyyntä myrskyn edellä.

"Mä nyljen sut elävältä." Elene sähähti hampaidensa välistä lähtiessämme syrjempään.
"Yritä."

"Miten sä oikeen kestät ittees!? Saatanan ylimielinen ämmä!" Elene huusi ja kääntyi minua kohti. Kohotin vain kulmakarvojani ja loin kuvan, että en tietäisi edes mistä oli kysymys. Se sai hänet suuttumaan vielä lisää.

"Vittu sä oot yks alhanen saastainen paska. Milokin tajuaa sen vielä jonain päivänä. Ja sit se ettii itelleen oman tasoistaan seuraa." hän tilitti ja huitoi käsillään siihen malliin, että saisin kohta poskilleni.

"No yks asia on sillon ainakin varma." Sanoin hyytävänä.
"No mikä? Sä meet kauneusleikkaukseen?" hän kysyi ivallisena.
"Se tasokkaampi seura et oo sinä. Koska sun alapuolella ei oo mitään. Sä oot pohja." vastasin ja naurahdin.

"NYT sä menit liian pitkälle." hän kirkaisi ja alkoi huutaa täyttä päätä:
"Sussa ei oo koskaan ollu mitään hyvää. Tollanen käärme, aina ajamassa omaa etua! Ei sua oo koskaan kiinostanu me muut! Me on vaan aina saatu olla tukemassa SUA! SUA ja SUN ongelmia saatana! Et sä nää mitään mikä on kauempana kun sun omat varpaat. Saatanan noita!"

"Haista vittu. Ihan oikein että äitis jätti ja isäs vihaa sua." sähähdin ja huitaisin kättäni merkiksi, että tämä oli tässä.

"Kuole!" Elene huusi perääni kun lähdin takaisin Milon luo.
"En anna sulle sitä iloo vielä pitkään aikaan!" huusin takaisin.

Milo halasi minua ensimäisenä kun saavuin hänen luokseen.
"Aistinko vähän kitkaa?" hän kuiskasi kysymyksen korvaani. Tyydyin vain nyökkäämään minkä seurauksena hän veti minut lähemmäs.

"Älä välitä. Ei se ollu alakuloisuuden arvoinen ystävä." hän lisäsi vielä, kun erkanimme. Tyydyin vain hymyilemään, sillä en halunnut alkaa puimaan ystävyytemme likapyykkiä tässä ja nyt. Sen aika olisi vasta huomenna. Tai ylihuomenna. Tai vaikka samantien ensiviikolla tai ensivuonna. Tämä ilta olisi vain meidän.

Loin Eleneen vielä viimeisen ivallisen katseen.

Hän katsoi takaisin hyytävästi, mikä lisäsi voitonriemuani.

Sitten me vihdoin ja viimein suutelimme. Koko maailma tuntui hiljenevän ympärillämme ja tuntui kuin paikalla olisimme vain me kaksi. En ollut muistanut, miten satumaiselle Milon kanssa suuteleminen oli tuntunut. Kenenkään muun kanssa en ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa tunnetta.

"Mmmm, sä oot ihana." Milo huokaisi kun erkanimme. Loin häneen merkitsevän katseen.

"Mennään."
"Joo."

"Wau." pääsi suustani kun päädyimme Saran vanhempien huoneeseen.

"Jep. Vain parasta sulle." Milo kuiskasi korvaani. Hymyilin ja katsoin vain sänkyä. Tässä sitä oltaisiin. Taas.

"Jännittääkö sua noin paljon?" Milo kysyi ja hymyili pienesti. Pystyin vain nyökkäämään, suuni tuntui liian kuivalta.
"Ihan suotta. Täähän on meille ennestään jo ihan tuttu juttu."

Käännyin vain ympäri ja suutelin Miloa. En tiennyt kauanko me jatkoimme, mutta lopulta huomasin, että päälläni oli vain pinkit alusvaatteeni ja Milollakin oli vain bokserit jalassa.

"Entä jos niin käy taas?" kysyin huolestuneena kun Milo kietoi kätensä taas ympärilleni ja nosti minut syliin.
"Ei käy." hän vastasi rauhoittavasti ja suuteli kaulaani.
"Onko varma?" huohotin hänen kosketustensa välistä.
"Aivan varma."

Samassa olimmekin jo sängyllä. Tunsin sydämeni hakkaavan hulluna ja hengitykseni oli katkonaista ja huohottavaa. En kuitenkaan ollut näiden tunteiden kassa yksin, vaan sen kaikista tärkeimmän ihmisen kanssa.

"Milo..."
"Mmmmh...."
"Mä rakastan sua."

Milo lopetti suutelemisen hetkeksi ja katsoi minua vakavana silmiin. Hetken jo pelkäsin, että kaikki menisi pieleen.

"Niin mäkin sua. Ja tuun aina rakastamaan." hän sanoi ja sydämeni tuntui nousevan lentoon rinnastani.

Se teki kaikesta täydellistä.

----------------------------------------------------------

Kun heräsin, en tiennyt oliko aamu vai ilta. Ja missä oikein olin. Ainut mitä tiesin oli aivan jäätävä pääkipu.

Krapula.

Käänsin varovasti kylkeäni, sillä pelkäsin liian äkkinäisiä liikkeitä. En jaksaisi olla aamusta asti pää pöntössä. Kenen asunnossa mä edes olin?!

Nousin hitaasti istumaan ja aloin muistelemaan eilistä. Sara, juhlat, Elene, viinaa, lonkeroa, siideriä, lisää viinaa, Elene... Ja Milo. Ja sänky. Samassa kaikki tuntui paljon selkeämmältä.

Nousin seisomaan, mutta totesin sen nopeasti huonoksi ideaksi. Lähdin juoksemaan kohti viereistä huonetta, jonka toivoin olevan vessa. Onneksi arvaukseni osui oikeaan.

Suoritettuani krapulaisen aamurutiinini pää pöntössä jäin istumaan vain huoneen lattialle alusvaatteisillani. Kuulin Milon ynähtävän takanani, hänelläkin taisi olla melko huono olo.

"Mhm... Huomenta kaunotar. Tiiäks onks tääl jossain buranaa...?" hän takelteli ja tuli taakseni seisomaan.
"Emmä... Mut mäkin haluun sitä, eli kerro jos löydät." vastasin ja hieroin päätäni. Miksi kohtuudella juominen oli minulle aivan vieras asia?

Nousin varovasti ylös ja kohtasin Milon hymyilevät kasvot. Hän se jaksoi hymyillä krapulasta huolimatta. Minulla todellakin oli unelmien poikaystävä.

Kiedoin kädet hänen ympärilleen ja sain pian huomata hänen omansa hartioillani.

"Sä oot ihana." sanoin ja hymyilin hänelle. Milo hymyili niin, että hampaatkin tulivat näkyviin ja vastasi:
"Sähän se ihana oot. Ja eilinen oli ihana." hän lisäsi ja tunsin punastuvani. Jälleen.

"Sä saat mut punastumaan!" kihersin ja suutelin hänen kaulaansa. Milo naurahti ja tiukensi otetta ympärilläni.

"Mä rakastan sua."
"Nii mäkin sua."

-----------------------------------------------------

Uskalsin tulla kotiin vasta illalla väittäen, että olin ollut yötä Isabellan luona. Vaihtelun vuoksi vanhempani uskoivat minua, eli olivat luultavasti unohtaneet, että mitään sellaista ei oltu sovittu. Vanhoja mitä vanhoja.

Huoneeseen tultuani laitoin ensimäisenä tukan kiinni ja pyyhin meikkini pois. Että tulikin parempi olo, sillä olivathan meikit olleet yli vuorokauden naamassani.

"Hyi helvetti mun hengitys haisee..." parahdin ja otin äkkiä purkan.

Vasta saatuani puhtaat  vaatteet päälleni tunsin oloni kohtalaiseksi. Suihkuun menisin vasta aamulla, en jaksaisi kuivata hiuksiani enään tänään. Tarvitsisin unta.

Auki oleva kone ja facebook olivat kuitenkin liian suuri houkutus ja kävin katsomassa, että mitä Saran juhlista sanottiin. Sain yllättyä positiivisesti, sillä Isabella tuli juttelemaan. Olin aivan varma, että hän olisi kuitenkin valinnut Elenen, vaikka olimme todella läheisiä.

"Moikka Da<3 Mites teidän yö meni? ;))"

Naurahdin ja vastasin:

"Hyvin ;p ihan suotta pelkäsin. Kaikk8i oli täydellistä!<3"
"No hyvä<3 Elene olii kyllä toista mieltä xd"
"Onks meidän välit silti ok? :3" kysyin ja tunsin sydämeni lyövän taas normaalia kovempaa.

"Tottakai darling<3 kyl Ellu siit leppyy mut siihen asti mä oon sun ystäväs<3"

Hymyilin huojentuneena, olisi minulla siis edes yksi ystävä.

"No hyvä mussu<3"

"Serenan kanssa ei taida olla yhtä paljon onnea matkassa kuin sun kanssa?" kysyin, vaikka tiesin kyllä olevani oikeassa. Siinä missä Isabella ja mä olimme kuin paita ja peppu, Serena ja Elene olivat.

Oli hetken hiljaista, mutta sitten Isabella vastasi:
"Ei... Mut ajan kanssa sekin<33"

Toivotimme toisillemme hyvät yöt ja laitoin facebookin kiinni. Päätin kuitenkin tehdä jotain, mitä en ollut tehnyt pitkään aikaan.

Avasin vanhan päiväkirjani ja käänsin sivuille, joita koristi suuret määrät kyyneleitä ja normaalia suttuisempi käsiala.

13.1

Mä oon kusessa. Mä oon oikeesti niin kusessa. Mikään mitä mä oon koskaan tehnyt ei vedä vertoja tälle. Mä en voi koskaan antaa tätä anteeks itelleni. Enkä mä tiiä kelle kertoa.

Mä oon raskaana.

Milolle.

Kurkkuani alkoi kuristamaan, mutta päätin silti jatkaa.

18.1

Mä kerroin Milolle. Se sano, et se jättää mut jos en tee aborttia. Ja et se ei halua mun kanssa lasta. Tyhmäkö se on, luuliks se ihan oikeesti et mä halusin tätä. Mä en oikeest tajuu miten näin pääs käymään. Mä katoin googlesta ja näyttäs sille, et mä oon noin kuudennella viikolla... Enkä mä tiiä mitä mä teen. Äitille en voi kertoo, se tappais mut. Enkä mä ees tiiä et haluanko mä tän vauvan. En. En halua. Mut en mä haluais sitä tappaakkaan. Enkä mä halua et Milo jättää mut. Mä oon niin hukassa.

Tätä aikaa minulla ei todellakaan ollut ikävä. Onneksi kaikki tuo tuntui jo niin kaukaiselta. Silti sivun kääntäminen sattui kun tiesin, että mitä siellä olisi edessä.

27.1

Mä tein sen. Mä tapoin Milon ja mun lapsen. Eikä se riittäny. Milo jätti mut. Mä taidan kuolla. Mä oon ihan yksin. Mulla on vaan tytöt, mut ei ne pysty ymmärtää mua. Ei kukaan niistä oo koskaan kokenu mitään tällaista. Mä haluun vaan unohtaa tän kaiken. Ja Milon. Ja sen et mä taisin rakastaa sitä. En kerro tästä koskaan enään kellekkään.

Suljin päiväkirjani pidätellen kyyneliäni. En haluaisi enään koskaan kokea mitään tällaista. Polttaisin tämän kirjan. Milolla ja minulla alkaisi nyt uusi elämä.

 

Noniin, nyt se Dakotan ja Milon historia sitten tuli kaikkien luettavaksi! Saivat nyt kuitenkin menneisyyden jätettyä taakseen ja aloitettua uudestaan, vaikka Elene hieman poikkiteloin olikin....

Laittakaas ihmeessä kommenttia ja mielipiteitä!

-Sabrina